sosiaalihuoltolaki

Vetoomus sosiaalityön tutkimuksen vahvistamiseksi ja valtion tutkimusrahoituksen edistämiseksi

Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet, sosiaalialan osaamiskeskukset ja Sosiaalityön tutkimuksen seura vetoavat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan sosiaalityön tutkimuksen vahvistamisen tärkeydestä ja että laki tulisi saattaa voimaan välittömästi, jotta sosiaalityön tutkimukselle kuluvalle vuodelle suunniteltu rahoitusvaraus voitaisiin vahvistaa seuraavassa lisäbudjetissa ja hyödyntää välittömästi muun muassa koronan tuomien kärjistyvien sosiaalisten kysymysten tutkimukseen.

Sosiaalityön VTR-rahoitus tuo mukanaan mahdollisuuksia ja positiivisia vaikutuksia

Sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat lausuivat joulukuussa hallituksen esityksestä luonnoksesta laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja sosiaali- ja terveysministeriön luonnoksesta asetukseksi yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen rahoituksesta. Sosiaalityön tutkimusrahoitus on osaamiskeskusten johtajien mukaan ensiarvoisen tärkeä ja toivottu uudistus sosiaalialalla.

Julkisen vallan käyttäjät

Näin elokuun alussa orientoitumisen takaisin töihin voi aloittaa vaikkapa lukemalla niitä julkaisuja, joihin ei ole ollut aikaa tutustua kevään aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön Sosiaalityön tulevaisuus – sosiaalityö julkisena hallintotehtävänä -selvitys ilmestyi kesän alkumetreillä ja käsittelee sosiaalityötä hallintotehtävänä sekä toimintana, jossa käytetään julkista valtaa. Tutustu Kesälukemista -sarjan viimeisen osan kautta selvitykseen tiivistetysti.

Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden hyvinvoinnin edistämiseen tulee kiinnittää huomiota

Sosiaaliasiamiehen selvitys ilmestyi huhtikuun alussa sisältäen toimenpidesuosituksia sosiaalihuoltolain toteutumisen tehostamiseksi. Yksi toimenpidesuositus kohdistui erityistä tukea tarvitseviin henkilöihin. Selvityksessä suositellaan toimenpiteitä kehittää yhteisiä tapoja seurata ja edistää erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden hyvinvointia kunnissa ja maakunnassa. Keitä ovat erityistä tukea tarvitsevat henkilöt? Mitä eri kunnissa on tehty heidän hyvinvointinsa seuraamiseksi ja edistämiseksi?

Sosiaalihuoltolaki tukee ammattilaisen työtä – luottakaa ammattitaitoonne ja käyttäkää rohkeasti päätöksenteossa

Sosiaalihuoltolain käytännön soveltamista pohdittiin 19.4. pidetyssä koulutuksessa Matara-salissa, jonne oli kokoontunut runsaslukuinen joukko sosiaalialan ammattilaisia, ja netin välityksellä osallistujamäärä vielä tuplaantui. Hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttilan viestinä oli, että sosiaalityöntekijöiden tulee rohkeasti käyttää lain antamia mahdollisuuksia ammatillisen työnsä tukena. …