STEA

Meijän Mieli käynnistyy ensi vuonna

Torstai alkoi jännittävissä tunnelmissa, kun STEA:n hankeavustusehdotuksia odotettiin kuumeisesti. Aamupäivään löytyi onneksi ilolle aihetta, kun Koske sai STEA:n hankeavustusehdotuksen Meijän Mieli -hankkeelle, jolla pyritään mielenterveyskuntoutujien arjen ja toimintakyvyn parantamiseen Keski-Suomessa monipuolisen tukitoiminnan avulla. Hankkeen valmistelutyö jatkuu alkuvuodesta yhteistyökumppaneiden kanssa.

Keski-Suomen kohtaamispaikat -verkoston hanketyöpaja oli onnistunut

Torstaina 7.3. KOSKE:n tiloihin kokoontui 22 kohtaamispaikkatoimijan joukko tapaamaan toisiaan, kuulemaan tietoa kohtaamispaikkaverkostosta ja ideoimaan mahdollista tulevaa hanketta. Tilaisuuteen oli saapunut osallistujia monipuolisesti niin yhdistyssektorilta, kunnista kuin Jyväskylän kaupungistakin.