osallisuus

Veturitalleilla rohkaistiin kaikkia yksinäisyyden vähentämisen työhön

Yhdessä ei olla yksin –hankkeen loppuseminaari keräsi laajan osallistujajoukon Veturitalleille 4. maaliskuuta. Seminaarin aihe oli yksinäisyys ja sen torjuminen. Keskeisiksi teemoiksi nousivat yhteisöllisyys ja yhteistoiminnan mahdollisuudet, verkostot ja kohtaaminen, sekä resurssiviisauteen pohjaavat luovat ratkaisut kohtaamispaikkojen järjestämiseksi ja yksinäisyyden lieventämiseksi.  

Yksinäisyyden vähentäminen vaatii yhteistyötä ja rohkeita kokeiluja

Kolmevuotisen taipaleensa aikana Yhdessä ei olla yksin -hankkeessa on pyritty vähentämään yksinäisyyttä ja poistamaan osallistumisen esteitä. Hankkeen havainnoista ja toimintasuosituksista on julkaistu raportti Yksinäisyyden monet ulottuvuudet, jossa pureudutaan yksinäisyyden taustalla oleviin tekijöihin ja tuodaan esille hyviä käytäntöjä, joilla yksinäisyyttä voidaan vähentää.