yhteistyö

Meijän mieli -hanke aloittanut toimintansa verkostoitumalla

Elokuussa aloittanut Meijän mieli -hanke on hiljalleen opetellut Kosken ”talon tavoille” ja aloittanut työskentelyn verkostoitumalla yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeen tavoitteena on nuorten aikuisten mielenterveystoipujien arjen ja osallisuuden parantaminen kehittämällä omaehtoista toimintaa ja etsimällä vapaaehtoisia arjen kumppaneita toipujien tueksi.

Veturitalleilla rohkaistiin kaikkia yksinäisyyden vähentämisen työhön

Yhdessä ei olla yksin –hankkeen loppuseminaari keräsi laajan osallistujajoukon Veturitalleille 4. maaliskuuta. Seminaarin aihe oli yksinäisyys ja sen torjuminen. Keskeisiksi teemoiksi nousivat yhteisöllisyys ja yhteistoiminnan mahdollisuudet, verkostot ja kohtaaminen, sekä resurssiviisauteen pohjaavat luovat ratkaisut kohtaamispaikkojen järjestämiseksi ja yksinäisyyden lieventämiseksi.  

Liikunta ja hyvinvointiteot kiinnostavat Keski-Suomen romaneja, mutta tietoa ja tukea tarvitaan

Keski-Suomen romanien hyvinvointia ja omaehtoista liikuntaa edistävä selvitys- ja yhteistyöhanke Yhdessä liikkeellä tuli päätökseensä vuodenvaihteessa. Koske julkaisee hankkeessa toteutetun hyvinvointikyselyn tuloksista raportin, Yhdessä liikkeellä – Liikunta ikkunana romaniväestön hyvinvointiin, jossa tarkastellaan romanien hyvinvointiin ja omaehtoiseen liikuntaan liittyviä voimavaroja, esteitä ja tuen tarpeita.