Taru Paavolainen

Tiedosta tekoihin – työhyvinvoinnista ratkaisu sote-alan työvoiman saatavuuteen

Työhyvinvoinnilla on suuri merkitys sote-alan työvoiman saatavuuden haasteisiin, kirjoittaa Kosken johtaja Sointu Möller. Tietoa työhyvinvointia edistävistä tekijöistä on olemassa, mutta konkreettisia toimia sen edistämiseksi tarvitaan hyvinvointialueiden alkutaipaleella. 

Meijän Mielellä alkoi viimeinen toimintavuosi

Hankkeen viimeinen toimintavuosi on käynnistynyt. Vakiintuneiden toimintojen pyörittämisen ohella on aika alkaa koota yhteen kehittämisen tuloksia ja edelleen kartoittaa ratkaisuja hankkeessa kehitettyjen toimintojen jatkumiseksi hankkeen päättymisen jälkeen. Vielä ei kuitenkaan ole aikaa heittäytyä laakereilleen lepäämään, vaan alkaneena vuonna yhteistyöverkosto edelleen laajenee ja alueellisia kokeiluja tehdään.

Systeemisen viikkokokouksen video tukee systeemisen työotteen käyttöönottoa hyvinvointialueilla

Tammikuussa julkaistiin LUMO- ja Tulevaisuuden lastensuojelu -hankkeiden tuottama opetusvideo lastensuojelun systeemisestä viikkokokouksesta. Video vastaa valtakunnalliseen tarpeeseen ja toiveeseen videosta, jossa systeemisen viikkokokouksen toimintaa kuvataan konkreettisesti.