Iloisia uutisia Meijän Mielen kevääseen

Meijän Mielen pyörä pyörii vielä huhtikuun loppuun asti – alkukeväällä livekaveritoiminnan jatkosta on käyty neuvotteluja ja uutta MTEA1® -koulutusta viritellään Äänekoskelle huhtikuussa. Lisäksi hankkeen ryhmätoiminnassa käytössä ollut roolipeli on saanut EU-tason tunnustusta.

Livekaveritoiminnan jatkumisesta neuvotellaan

Meijän Kaveri -livekaveritoiminnan jatkuminen hankkeen päättymisen jälkeen oli vielä hetki sitten epävarmaa, mutta onneksemme saimme vielä neuvotteluväylän auki toiminnan siirtämisestä toisen toimijan alaisuuteen. Meijän Kaveri -toiminta täydentäisi ko. toimijan vapaaehtoistoiminnan valikoimaa ja turvaisi nuorten mielen hyvinvoinnin parissa tehtävän kaveritoiminnan jatkumisen.

Hankkeessa kehitetyn toiminnan juurtuminen ja vakiintuminen pysyväksi toiminnaksi olisi upea päätös Meijän Mieli -hankkeelle, joten pidetäänpä peukkuja osasten loksahtamisesta oikeille paikoilleen.

The World of Recovery -pelille EU-tason tunnustusta

Hankkeen ryhmätoiminnassa käytetty The World of Recovery -pöytäroolipeli on yksi Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielenterveyden kansalaisyhteiskunta -palkinnon saajista. TWoR-peli sai jo aiemmin viime vuonna tunnustusta roolipeliharrastajien Ropecon-tapahtumassa, jossa se palkittiin Vuoden peliteko 2023 -palkinnolla.

Mielen hyvinvoinnin edistämiseksi ja toipumisen tukemiseksi tarvitaan uudenlaisia rohkeita kokeiluja – siitä TWoR on erinomainen esimerkki. On ollut hienoa olla mukana pilotoimassa peliä Keski-Suomessa ja omalta osaltamme auttamassa pelin kehittämistyössä.

Mielenterveyden esiapukoulutusta Äänekoskella huhtikuussa

Meijän Mieli järjestää MTEA1® – Mielenterveys elämäntaitona -koulutuksen huhtikuun alussa yhteistyökumppanimme Ääneseudun Ilona ry:n toimitiloissa Äänekoskella. Koulutus järjestetään 2.–3.4.24 klo 9–16. Ilonan jäsenille koulutus on maksuton, muilta peritään kirja- ja lisenssimaksu 40 €. Ilmoittautuminen koulutukseen 18.3. mennessä sähköpostiosoitteeseen rita.ilonary@gmail.com. Tervetuloa!

Meijän Mieli on järjestänyt MTEA1® -koulutuksen yhteensä kuusi kertaa. Näistä viisi lähitoteutuksena ja kerran verkkokoulutuksena Teamsissa. Koulutuksia on pidetty Jyväskylässä, Keuruulla ja Äänekoskella, ja osallistujia koulutuksissa on ollut yhteensä 29. Osallistujat ovat olleet hankkeen omia vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneiden asiakkaita ja vapaaehtoisia sekä sote-alan ammattilaisia.