Uudella ilmeellä kohti uutta vuosikymmentä

20-vuotismerkkivuoden kunniaksi Kosken logoa ja graafista ilmettä uudistetaan. Tänään julkaistavan uuden logon on suunnitellut Johanna Lehtomaa.

Viestintäassistenttina työskentelevän Lehtomaan graafinen osaaminen on nostanut Kosken viestinnän uudelle tasolle kuluneen vuoden aikana ja visuaalisuus on tehnyt siitä entistä vaikuttavampaa. Hänen ammattitaitonsa tarjosi myös ainutlaatuisen mahdollisuuden juhlistaa Kosken merkkivuotta graafisen ilmeen uudistuksella. ”Ilmeuudistuksen suunnitteleminen oli innostavaa ja se tarjosi laajuudessaan myös mukavasti haastetta”, Lehtomaa kertoo. ”Oli ilo saada olla osaltani mukana saattelemassa Koskea uudelle vuosikymmenelle.”

Uuden logon suunnittelussa liikkeelle lähdettiin Kosken arvoista. Millaiset symbolit ja värit kuvaisivat avoimuutta, luotettavuutta ja yhdenvertaisuutta? Työskentelyn aikana näkemystä kysyttiin Kosken hallitukselta ja työntekijöiltä. Ilmeen raikastusta uudelle vuosikymmenelle kaivattiin, mutta toisaalta monet toivoivat, että jotain tuttuakin säilyisi. Monista luonnoksista tarkempaan työstöön valittiin yksi, josta lopullinen versio muotoutui.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Värimaailmassa siirryttiin askel raikkaampaan suuntaan. Vanhasta graafisesta ilmeestä mukaan otettiin ripaus oranssia, mutta pääväriksi valikoitui sininen, joka symboloi luotettavuutta ja välittämistä. ”Logolla haluttiin viestiä sydämellä – ja aivoilla – tehtävää asiantuntija- ja kehittämistyötä sekä verkostojen tärkeyttä”, kuvailee Lehtomaa. ”Saattavatpa jotkut nähdä siinä myös keskisuomalaisen kumpuilevan maiseman heijastuvan järven pintaan.”

\"Kosken

Uusi ilme tulee pikkuhiljaa näkymään kaikessa viestinnässämme. Osana ilmeuudistusta myös kotisivuja päivitetään ja ne julkistetaan kevään aikana.