Vammaispalvelujen neuvottelupäivien ensimmäisen päivän teemat kietoutuivat vammaispalvelujen ja sosiaalihuollon kehittämisen näkymiin juuri julkaistun hallitusohjelman pohjalta sekä vuorovaikutukseen, kohtaamiseen ja osallisuuteen. Vaikka Habermasin käsittein ohjelma sisälsi sekä systeemi- että elämismaailman näkökulmia, puheenvuorot kiinnittyivät silti asiakkaaseen vammaispalvelujen ytimessä.
Tervetulotoivotuksessaan Päivi Nurmi-Koikkalainen ja Marika Kangas-Aramo johdattelivat päivään Jean Vanierin ajatuksella, että kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja elämä syntyy pienistä hetkistä – kohtaamisista ihmisten kesken. Päivi ja Marika toivoivat, että tämäkin tilaisuus tuottaa kohtaamisia, jotka kantavat eteenpäin arjessa vaikeinakin aikoina.
Avauspuheenvuorossaan Anneli Pohjola tiivisti viestinsä teesiin, että sosiaalityö kokonaisuudessaan vaatii uudistamista kohti asiakasohjautuvaa toimintatapaa, jossa richmondilaisittain otetaan huomioon ihminen yksilöllisessä elämäntilanteessaan. Pohjola myös vertasi kiinnostavasti sosiaalityötä Kunfutsen kolmeen tiehen toimia viisaasti.
Anu Muuri keskittyi sosiaalihuollon kehittämisen näkymiin. Ilahduttavasti sosiaalihuoltoon liittyviin selvityksiin on satsattu viime vuosina enemmän resursseja kuin viimeiseen 15 vuoteen. Nämä ovat kartuttaneet tietoa sosiaalihuollon kehittämistarpeista varsin laajalla rintamalla. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: yhdenvertainen saatavuus ei toteudu sosiaali- eikä myöskään terveyspalveluissa. Muurin laatimista sosiaalihuollon TKI-selvityksen suosituksista päätyi huomattava osa hallitusohjelmaan ja toiveissa on, että sosiaalityön tutkimus ja kehittäminen vahvistuu ja yhdenvertaistuu tulevien vuosien aikana valtakunnallisesti. Yllättävän vähälle keskustelulle on jäänyt myös alati kasvava sote-alan työvoimapula. Sosiaalityön sisällä on meneillään mittava kohtaanto-ongelma: yliopistokoulutuksen saaneita ammattilaisia on riittävästi suhteessa sosiaalityön virkoihin, mutta he eivät syystä tai toisesta sijoitu näihin tehtäviin. Tämä luo haasteita myös jo nyt pienillä resursseilla toimivalle vammaissosiaalityölle.
Jaana Huhta avasi tuoretta hallitusohjelmaa vammaispalvelujen näkökulmasta. Tulevalla hallituskaudella luvataan toteuttaa pitkään valmisteltu vammaispalvelulainsäädännön uudistus. Agendalla ovat myös mm. henkilökohtainen budjetointi, itsemääräämisoikeuden ja kielellisten erityisoikeuksien vahvistaminen ja vammaisten henkilöiden laitoshoidon purku. Lisäksi hallitus haluaa vahvistaa varhaiskasvatuksen tarjoamaan erityistä tukea sekä vammaisurheiluun suunnattua tukea. Samoin hankintalain ja liikennepalvelujen uudistaminen sekä osatyökykyisten työmahdollisuuksien parantaminen ovat tärkeitä asioita vammaisten henkilöiden oikeuksien näkökulmasta. Kuulija jäi toivomaan, että kunpa erinomaiselta kuulostavat ja kannatettavat hallitusohjelman kirjaukset lähtevät käytännössä myös toteutumaan tarkoitetulla tavalla.
Petteri Kukkaniemi ja Mikko Hulkkonen pohtivat omien kehittämisteemojen näkökulmasta, kuinka edetä tarpeesta toteutukseen ja järjestää palvelut yksilöllisesti ja yhteisössä. Petteri Kukkaniemi lähestyi asiaa henkilökohtaisen budjetoinnin kautta todeten, että ei ole yksinkertaista vastata vammaispalveluilla hyvän elämän monimuotoisiin tavoitteisiin. Henkilökohtainen budjetointi on yksi keino yrittää ratkaista tätä pulmaa. Erityisen hyviä kokemuksia tästä on saatu Jyväskylässä, jossa henkilökohtainen budjetointi on mahdollistanut mosaiikkitaiteilija Ville Markkaselle taiteentekemisen kautta itselle merkityksellistä tekemistä ja merkityksellisen yhteisön. Mikko Hulkkonen tarkasteli sosiaalipalveluorganisaatioiden johtamista ja toimintalogiikkaa neljän erityyppisen mallin kautta. Näistä kolmessa (linnoitus, bastioni, aluepuolustus) asiakkaat pyritään pitämään eri tavoin poissa palveluista. Neljännessä, vallankumousmallissa puolestaan ymmärretään, että monimutkaisten ilkeiden ongelmien ratkaisut edellyttävät kaikkien toimijoiden yhteistyötä moraaliajattelua unohtamatta, joka johtaa vaikuttavaan toimintaan. Toimintatapa edellyttää ”muuttotalkoojohtamista” ja ”palveluasenteen treenaamista” sekä vastuun ottamista omasta toiminnasta. Meidän täytyy ammattilaisina myös johtaa itse itseämme, jotta toimimme aidosti asiakkaiden parhaaksi.
Iltapäivän ensimmäisen osion puheenjohtajana toiminut Milla Ilonen viritti teemaan kertomalla edellispäivänä junassa havainnoimastaan vauvojen välisestä kohtaamisesta, jossa näiden välisen vuorovaikutuksen tuloksena näytti syntyvän myötäintoa. Meillä on kohtaamisen taito ja tarve jo syntymästä saakka.
Ira Lange herätteli pohtimaan, mitä on rohkeus ja miten se tai sen puute vaikuttaa ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja kohtaamisiin. Epävarmuudessa lepäämisessä on Langen mukaan kyse nähdyksi tulemisesta ja näkyväksi tekemisessä, läsnäolosta ja kehollisesta syväkuuntelusta, kohti menemisestä sekä hallinnasta luopumisesta kohtaamisessa. Pelko estää meitä heittäytymästä vuorovaikutukseen ja kohtaamasta ihmisiä sellaisena kuin he aidosti ovat. Omia pelkoja voi kuitenkin voittaa ottamalla niistä selvää. Jokaisessa kohtaamisessa on toisin tulkinnan mahdollisuus riippumatta siitä, miten aikaisemmat kohtaamiset saman henkilön kanssa ovat sujuneet. Jokainen hetki on uusi mahdollisuus hyvälle kohtaamiselle, mikäli vain uskallat levätä vuorovaikutustilanteen epävarmuudessa.
Kohtaamisista jää aina jälki ja siksi toisen ihmisen ääreen tulisi aina kääntyä Bahtinin kehoituksen mukaisesti kunnioittavasti, arvostavasti, kohteliaasti ja lämpimästi totesi Tiina Vormisto. Vuorovaikutus on asenne- ja taitokysymys, jossa keskeisiä kysymyksiä ovat: kuinka kuunnella niin, että toinen haluaa puhua ja toisaalta kuinka puhua niin, että toinen haluaa kuunnella? Turvallisuus ja luottamus ovat olennaisia auttamissuhteissa, joissa vallitsee aina valta-asetelma. Työntekijän tehtävänä on myös aina luoda toivoa ja lohtua, vaikka ratkaisuja ei aina löytyisi tai tilanne ei juuri siinä hetkessä helpottuisi. Esityksen lopussa saimme nähdä voimauttavan valokuvauksen keinon tehdyn koonnin asumispalvelujen asukkaiden elämästä, jonka taustalla soineen Anna Puun Mestaripiirros-laulun sanat kiteyttivät kunkin ihmisen ainutkertaisuuden ja oikeuden tulla nähdyksi muiden ihmisten silmissä.
Kahvitauon jälkeen tarkasteltiin vielä osallisuuden monia kasvoja Sanna Aholan johdolla. Toni Piispanen valotti osallisuuden merkitystä liikunnan näkökulmasta sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla. Puheenvuoron keskeinen viesti oli, että soveltavaan liikuntaan ja sen mahdollistamiseen mm. esteettömillä ympäristöillä ja tarpeenmukaisilla apuvälineillä on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, jotta emme heikennä jo ennestään vähän liikkuvien toimintarajoitteisten henkilöiden oikeutta liikkumiseen ja sen tuomaan yhteiskunnalliseen ja yhteisölliseen osallisuuteen. Suurena tavoitteena on mahdollistaa arkiliikunta erityisryhmille.
Jarno Saapunki, Kari Ruotanen ja Katariina Kontu kertoivat kokemuksiaan VamO-hankkeen alueellisista ja valtakunnallisesta vammaispalvelujen osallisuusryhmistä. Hyväksi koettu toimintamalli jää elämään ainakin Eksoten alueelle. Ryhmissä eri vammaryhmien edustajien kanssa oli löydetty yhteistyön sävel, kuten myös ammattilaisten ja asiakkaiden kesken. Koko VamO-hankkeen nimi olisikin voinut olla Ruotasen mukaan Yhteistyöllä eteenpäin, nyt hankalasti muistettavan monimutkaisen nimen sijaan.
Tytti Matsinen päätti päivän puheenvuorollaan Osallisuus on ihmisoikeus. Tyypillisesti ihmisoikeuksista puhutaan yhteiskunnallisessa viitekehyksessä. Tämä osallisuuden muoto edellyttää kuitenkin osallisuutta yhteisössä, joka taas edellyttää osallisuutta omaan elämään. Juuri tämä on Matsisen mukaan osallisuuden kova ydin. Matsinen päätti puheenvuoronsa runollisesti toteamalla, että ammattilaisen onkin hyvä aika-ajoin tarkistaa käytössään olevat osallisuuden työkalut, jotta hän voi hoitaa, vaalia ja kasvattaa niillä osallisuuden hedelmiä asiakkaan puutarhassa.
Kaikki esitykset ovat ladattavissa THL:n Vammaispalvelujen käsikirjasta osoitteessa: https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/ajankohtaista/vammaispalvelujen-neuvottelupaivat
Teksti ja tulkinta: Sivi Talvensola @koske.fi
