Asunnottomien yö

Jyväskylässä Asunnottomien yötä vietettiin läpi vuorokauden

Asunnottomien yötä vietettiin 17. lokakuuta, ja Jyväskylässä sen yhteydessä järjestettiin erilaisia tapahtumia vuorokauden ympäri. Päivän aikana kuultiin monenlaisia tarinoita ja kokemuksia asunnottomuudesta. Moneen otteeseen nostettiin esiin huomio, että asunnottomuus ei ole sopiva käsite kuvaamaan ihmisten kokemaa tilannetta. Asunnon sijaan heiltä puuttuu koti, jossa voi tuntea olonsa turvalliseksi. Lue raportti Asunnottomien yön tapahtumista.

Asunnottomien yön päiväohjelmassa teemana asumisen haasteiden kohtaaminen

Jyväskylän Asunnottomien yön tilaisuuksissa 17.10. ovat päärooleissa tavat, joilla asumisen haasteisiin voitaisiin tarttua jo ennen kuin ne johtavat asunnottomuuteen. Kansalaistoiminnankeskus Matarassa järjestettävissä tilaisuuksissa käsitellään aamupäivällä muun muassa nuorten naisten asunnottomuuden erityispiirteitä ja asumisen ohjauksen uudenlaisia toimintamalleja.  Iltapäivän miniseminaarissa esitellään asumisratkaisuja, joiden avulla vuokranantajat voivat osallistua asunnottomuuden vähentämiseen sekä muistutetaan asunnosta ihmisoikeutena.

Asunnottomien Yö 2018

”Perustuslain mukaan palveluiden tulee olla yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla. Tällä hetkellä palveluiden saavutettavuudessa on puutteita, jotka johtavat siihen, että henkilöt, jotka tarvitsisivat palveluita, eivät niitä välttämättä saa. Haluamme kiinnittää erityistä huomiota palveluverkoston puutteisiin, hyvinvointivaltion aukkoihin. Se, että ihminen ei saa tukea ja apua yhteiskunnalta oikeaan aikaan matalalla kynnyksellä johtaa ongelmien kärjistymiseen ja jopa asunnottomuuteen”, sanoo VVA ry:n järjestösihteeri Emmi Koivisto.