Eduskunta palautti sosiaalialan osaamiskeskusten rahoituksen entiselleen vuodelle 2017

Eduskunta on tänään myöntänyt miljoonan euron lisärahoituksen sosiaalialan osaamiskeskuksille vuodelle 2017. Lisämääräraha palauttaa rahoituksen edeltävien vuosien tasolle, kun hallituksen tekemä budjettileikkaus olisi pienentänyt rahoitusta yli 30 prosenttia. Lisärahoituksen turvin sosiaalialan osaamiskeskukset voivat jatkaa tärkeässä roolissaan soteuudistuksen maakunnallisessa ja valtakunnallisessa valmistelussa.

Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä korostettiin sosiaalialan osaamiskeskusten osaamista ja merkitystä sote-uudistuksessa, jossa palvelujärjestelmän muutospaineet ovat poikkeuksellisen suuret. Nyt tarvitaan tutkittua tietoa mm. palveluiden vaikuttavuudesta, palvelutarpeen arvioinnista sekä palveluiden kustannustehokkaasta järjestämisestä. Osaamiskeskukset ovat mukana myös hallituksen kärkihankkeiden valmistelussa ja toteutuksessa.

Lisäksi valiokunta nosti esiin sen, että sosiaalitieteellisellä tutkimuksella tulee olla samanlaiset mahdollisuudet valtion tutkimusrahoitukseen kuin terveyden tutkimuksella nykyisin on. Asia on ratkaistava sote-uudistuksen yhteydessä, kuten myös se, miten osaamiskeskusverkoston toimintamahdollisuudet turvataan.

Lisätietoja

Marja Heikkilä
johtaja
0400 546 613
etunimi.sukunimi@koske.fi