Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus vahvistamaan Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaalihuollon TKKI-toimintaa

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koske siirtyy liikkeenluovutuksella Keski-Suomen hyvinvointialueelle 1.6.2024 alkaen. Hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi esityksen liikkeenluovutuksesta 9.4. kokouksessaan. Liikkeenluovutus koskee kolmea työntekijää. Sosiaalialan osaamiskeskus sijoittuu hyvinvointialueen organisaatiossa tietojohtamisen palvelualueelle.

”Olemme Koskessa erittäin iloisia siitä, että meillä on ollut hyvinvointialueen kanssa yhteinen tahtotila lakisääteisen sosiaalialan osaamiskeskustoiminnan säilyttämisestä alueellamme”, kertoo Kosken johtaja Sointu Möller. “Laaja-alainen verkostoyhteistyö mahdollistaa jatkossakin moniäänisen, arvopohjaisen työn sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi.”

Koskella on ollut merkittävä rooli kahden vuosikymmenen ajan sosiaalialan verkostojen kokoajana ja yhteistyöhön kutsujana Keski-Suomen maakunnassa, sillä ennen hyvinvointialuetta sosiaalihuollon järjestäjätahoja oli useita. ”Viime vuonna toimintaamme määritti uuden roolin etsiminen hyvinvointialueen rinnalla ja tiiviin yhteistyön käynnistäminen”, kertoo Möller.

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistyksen hallituksen ja henkilöstön yhteisessä strategiapäivässä syksyllä 2023 työstettiin erilaisia tulevaisuusskenaarioita, sillä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalialan osaamiskeskuksille vuodelle 2024 myöntämä perusrahoitus pieneni huomattavasti. Marraskuussa yhdistyksen hallitus teki päätöksen aloittaa liikkeenluovutusneuvottelut hyvinvointialueen kanssa. ”Neuvotteluja käytiin alusta lähtien hyvässä hengessä”, kuvailee Möller. ”Siirtyminen osaksi hyvinvointialuetta nähtiin kaikkia osapuolia hyödyttävänä toimena, jolla voidaan vahvistaa sosiaalihuollon tietoperustaista kehittämistä alueellamme.”

Kutsu uuden osaamiskeskuksen muodostamiseen

Kosken toimintakulttuuriin on kuulunut vahvasti laaja-alainen yhteistyö ja verkottuminen. Sen vuoksi nykyisiä jäsenyhteisöjä pyydetään ilmoittamaan vapaamuotoisesti halukkuutensa liikkeenluovutuksen yhteydessä syntyvän uuden sosiaalialan osaamiskeskuksen muodostamista varten 6.5.2024 klo 16.15 mennessä osoitteella kirjaamo(a)hyvaks.fi, otsikolla “Sosiaalialan osaamiskeskuksen muodostaminen”. Mukaan kutsutaan avoimella haulla myös uusia kumppaneita edistämään sosiaalihuollon kehittämistä ja kumppanuutta Keski-Suomessa.

Lisätiedot

Sointu Möller, johtaja
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
040 821 9553
sointu.moller@koske.fi

Lataa tiedote tästä linkistä (pdf)