Taloussosiaalityön kehittämisen lisäksi sosiaaliasiamiehen raportissa suositeltiin sosiaalisen luototuksen laajentamista koko Keski-Suomen alueelle. Myös valtakunnallisesti sosiaalinen luototus on nostettu parrasvaloihin, sillä kesän alussa julkaistu hallitusohjelma sisältää kirjauksen sosiaalisen luototuksen valtakunnallistamisen selvittämisestä. Mitä sosiaalisella luototuksella tarkoitetaan ja millä tavoin se voi auttaa ylivelkaantumisen vähentämisessä?
Mitä sosiaalinen luototus on?
Sosiaalisella luotolla tarkoitetaan luottoa, jonka kunta voi myöntää ”henkilölle, jolla ei ole pienituloisuutensa tai vähävaraisuutensa vuoksi mahdollisuutta saada kohtuuehtoista luottoa muulla tavoin, mutta jolla kuitenkin on kyky suoriutua luoton takaisinmaksusta”. Sosiaalinen luotto sijoittuu liiketaloudellisen pankkitoiminnan ja sosiaaliturvan välimaastoon, ja sen avulla voitaisiin ehkäistä ylivelkaantumista, taloudellista syrjäytymistä ja edistää ihmisen itsenäistä suoriutumista. Sosiaalista luottoa on kuvattu sekä sosiaalityön työmenetelmäksi että toiminnaksi, jolla voidaan ehkäistä sosiaalihuollon tarvetta. Sosiaalisen luototuksen järjestäminen on kunnalle vapaaehtoista ja kunta voi järjestää luototuksen päättämässään laajuudessa. Laki sosiaalisesta luototuksesta (1133/2002) tuli voimaan vuonna 2003.
Kirsti Rissasen vuonna 2015 julkaistussa selvityksessä sosiaalinen luototus näyttäytyy kaksivaiheisena prosessina. Ensimmäisessä vaiheessa tehdään henkilökohtaista asiakastyötä, jossa käydään läpi asiakkaan velka- ja elämäntilannetta sekä tehdään suunnitelmia tulevaisuutta varten. Näin asiakkaan tilanteesta saadaan kokonaisvaltainen kuva. Toisessa vaiheessa tehdään luottosopimus ja hoidetaan rahaliikennettä, mikä tapahtuu usein kuntien taloushallinnossa.
Sosiaalisen luoton saamisen edellytyksiä ovat asiakkaan maksuvara, vakiintunut elämäntilanne ja pysyvät tulot, kuten palkkatulo tai eläke. Kuntien on hyvä määritellä sosiaalista luottotoimintaa suunnitellessaan, kenelle ja mihin tarkoituksiin sosiaalista luottoa voidaan myöntää, ja millaiset seikat voivat olla esteinä sen saamiselle. Lisäksi kunnat päättävät sosiaaliseen luottoon käytettävissä olevan pääoman, luoton ylärajan sekä laina-ajan maksimipituuden. Sosiaalisesta luotosta perittävä korko voi olla enintään korkolain (633/1982) 12§:ssä mainittu viitekorko. Tarkempia suosituksia löytyy Sosiaali- ja terveysministeriön oppaasta luototuksen käynnistäjälle.
Sosiaalisen luototuksen käytöstä ja saajista
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2017 julkaistun kuntakyselyn osaraportin perusteella sosiaalista luototusta käytettiin aktiivisesti vain 32 kunnassa vuonna 2016 (29 kunnassa vuonna 2013), mutta näiden kuntien väestöpohja kattaa puolet koko Suomen väestöstä. Helsingissä myönnettiin 45 prosenttia koko Suomen sosiaalisista luotoista. Keski-Suomessa sosiaalinen luototus oli käytössä kyselyn toteuttamisen aikaan Jyväskylässä ja Toivakassa, Äänekoskella palvelu on aloittanut toimintansa vuonna 2018. THL:n kyselyn perusteella sosiaalisia luottoja myönnettiin 596 henkilölle vuonna 2016 (1053 henkilölle vuonna 2013). Keskimääräinen luotto henkilöä kohden oli 5800 euroa. Yhteensä sosiaalisia luottoja myönnettiin 3,5 miljoonaa euroa vuonna 2016. Sosiaalisia luottoja myönnettiin useimmiten kulutus- ja ulosottovelkoihin sekä talouden hallintaan saattamiseen.
Vuosien 2010-2016 välisenä aikana palkansaajien ja eläkeläisten osuus sosiaalisten luottojen saajina on kasvanut, kun taas opiskelijoiden määrä on pudonnut reilusta 40 prosentista alle 10 prosenttiin. Yksi syy opiskelijoiden määrän vähenemiseen on pääkaupunkiseudun kaupunkien luopuminen sosiaalisen luoton myöntämisestä niille opiskelijoille, jotka eivät ole oikeutettuja opintolainaan vaadittavaan valtiontakaukseen. Sosiaalisen luoton saajista 41 prosenttia oli alle 35-vuotiaita, ja naisten osuus 55 prosenttia.
Käyttökokemuksia sosiaalisen luototuksesta
Rissasen selvityksestä käy ilmi, että uuden palvelun käyttöönotto on ollut jähmeää. Sosiaalisen luoton käyttöönoton sijaan kunnat ovat usein myöntäneet ehkäisevää tai täydentävää toimeentulotukea, kun asiakkaan tulot eivät ole riittäneet pankkilainan saamiseen tai maksuhäiriömerkintä on ollut lainan saamisen esteenä. Sosiaalista luototuksen aloittamista ei ole osattu ehdottaa eikä vaatia, sillä järjestelmä on huonosti niin poliitikkojen, viranomaisten kuin asiakkaidenkin tiedossa. Lisäksi kuntien ei ole ollut aina mahdollista tarjota luototusta tiukan taloudellisen tilanteen tai henkilöresurssien puutteen vuoksi. Kun taloudelliset resurssit ovat niukkoja, näyttäytyy sosiaalinen luototus kunnille työläänä ja kalliina työsuorituksena, jossa asiakaskunta on suhteellisen pieni.
Sosiaalista luototusta käyttäneet kunnat ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä sen vaikutuksiin. Rissasen selvityksessä kuntien edustajat ovat sitä mieltä, että sosiaalisella luotolla ja talousneuvonnalla voidaan saada asiakkaan ylivelkaantuminen hallintaan ja estää tilanteen kriisiytyminen, jos asiakas tavoitetaan ajoissa. Tässä korostuu PRO SOS -hankkeen Avauksia taloussosiaalityöstä -julkaisussa useasti mainittu talousasioiden puheeksi ottamisen merkitys. Lisäksi sosiaalisen luototuksen avulla voidaan saada säästöjä toimeentulotukimenoissa, jos asiakkaan tarve toimeentulotukeen lakkaa, kun ulosottovelat maksetaan pois sosiaalisen luoton avulla. Sosiaalisella luototuksella voidaan myös ehkäistä pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta.
Juhani Iivari selvitti vuonna 2004 julkaistussa seurantatutkimuksessaan sosiaalisen luoton takaisinmaksun tilaa Suomessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 6,1 prosenttia sosiaalisen luoton saajista ei maksa luottoa takaisin. Näistä vain pieni osa on henkilöitä, jotka eivät ole maksaneet erääkään luotosta takaisin. Iivari huomauttaakin tutkimuksessaan, että maksuongelmat eivät tarkoita sitä, että luoton takaisinmaksu epäonnistuu kokonaan tai kunnille syntyisi luottotappioita. Luottotappio muodostuu vasta perinnän jälkeen, jos henkilöllä ei ole pidemmälläkään aikavälillä mahdollisuuksia suoriutua maksuista. Seurantatutkimuksessa kävi ilmi, että sosiaalisen luototuksen korkotuotot olivat kaikissa kunnissa suuremmat kuin luottotappiot. Helsingissä korkotuottojen ja luottotappioiden välinen erotus oli jopa 78 000 euroa, jolloin voidaan Iivarin mukaan puhua jo ”merkittävästä taloudellisen järjestelmän kustannuskompensaatiosta”. Rissasen selvityksessä mainitaan, että monissa kunnissa heti toisen peräkkäisen maksuerän viivästyessä asiakkaaseen otetaan yhteyttä tilanteen selvittämiseksi ja neuvojen antamiseksi. Iivari huomauttaa tutkimuksessaan, että vapaakuukaudet ja laina-ajan pidentäminen ovat muodostuneet yleisiksi keinoiksi sosiaalisen luoton takaisinmaksusta selviytymisessä. Asiakastyön osuuteen prosessin alussa on panostettava, jotta saadaan selkeä käsitys asiakkaan maksukyvykkyydestä sekä -halukkuudesta.
Sopivia työkaluja erilaisiin tilanteisiin
Taloudellisten ongelmien hoitamiseen löytyy sosiaalihuollosta monenlaisia työkaluja, jotka sopivat parhaiten erilaisiin tilanteisiin. Asiakastyössä tärkeää onkin harkita, millä tavoin henkilön suorituskykyä voidaan edistää nykyisessä tilanteessa niin, että vaikutukset olisivat pitkäkestoisia. Iivarin mukaan sosiaalinen luototus toimii hyvin pitkäaikaisiin ja vaikeutuviin taloudellisiin ongelmiin, kun taas ehkäisevä toimeentulotuki toimii hyvin akuuteissa kriiseissä. Rissanen kertoo, että monissa kunnissa pyrittiin aktiivisesti etsimään toimeentulotukiasiakkaista niitä, joilla sosiaalinen luotto voisi auttaa ulosottoveloista vapautumista ja vähentää sitä kautta toimeentulotuen tarvetta. Sosiaalinen luototus tukee myös asiakkaan itsenäistä ja omatoimista selviytymistä.
Sosiaalinen luototus koko Suomeen?
Uuden hallitusohjelman kirjaus sosiaalisen luototuksen laajentamisesta koko valtakunnan alueelle vaatii monien seikkojen selvittämistä. Rissanen ehdottaa muutaman vuoden takaisessa selvityksessään erilaisia malleja sosiaalisen luototuksen järjestämiseksi. Ensimmäinen perustuisi sote-alueisiin, toinen keskittäisi sosiaalisen luototuksen Kelalle ja kolmas Takuusäätiölle. Myös sosiaalista luototusta säätelevään lakiin tulisi tehdä muutoksia, mikäli järjestelmä laajennetaan valtakunnalliseksi. Esimerkiksi kansalaisten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi tulisi laissa säätää luoton enimmäis- ja vähimmäismääristä.
Lähteet:
Iivari, Juhani 2004. Sosiaalisten luottojen takaisinmaksu. Sosiaalisten luottojen vaikuttavuus- ja kokonaisarvioinnin seurantatutkimus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2004:14.
Saatavilla: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504223680
Rissanen, Kirsti 2015. Sosiaalisen luototuksen kehittäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:15.
Saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3572-3
Sosiaali- ja terveysministeriö 2003. Sosiaalinen luototus. Opas luototuksen käynnistäjälle. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:6.
Saatavilla: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201309236214
THL 2017. Sosiaalinen luototus 2016. Kuntakyselyn osaraportti. THL tilastoraportti 31/2017.
Saatavilla: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201709228695
