Yhteiskehittäminen on asiakkaiden kokemusten ja ammattillisen tiedon yhdistämistä, jonka kautta tuotetaan uutta tietoa ja laajempaa ymmärrystä. Se on myös keino edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaan osallisuutta. Yhteiskehittäminen nousi yhdeksi PRO SOS -hankkeen kärkiteemoista ja se on vahvasti esillä myös tänä vuonna ilmestyneessä Tiekartta 2030-julkaisussa, jossa kuvataan tulevaisuuden sosiaalityötä. Mitä yhteiskehittäminen vaatii organisaatiolta ja millaisia keinoja sen toteuttamiseksi on? Tutustu PRO SOS -hankkeen kokemuksiin erilaisista yhteiskehittämiskokeiluista.
Onko teillä lupa innostua?
Yhteiskehittäminen aikuissosiaalityössä -julkaisu alkaa Tytti Hytin lämminhenkisellä tekstillä innostumisen merkityksestä kehittämistyössä. Jos työntekijä itse ei ole innoissaan, ei hän välttämättä saa asiakkaita tai muita toimijoita houkuteltua mukaan toimintaan. Toisaalta innostus voi lähteä liikkeelle, kun huomaa asiakkaiden voimaantumisen ja valtaantumisen heidän saadessa mahdollisuuden osallistua muutokseen. ”Innostuminen on kuin liimaa, se peijooni tarttuu”, kirjoittaa Hytti osuvasti, sillä innostuminen voi kipinän lailla levitä. Innostusta, kokemuksia ja tietoa jakamalla yhteiskehittämisestä voi hiljalleen muodostua osa organisaation toimintaa. Työpaikoilla tarvitaankin uudenlaista johtamista, työkulttuuria ja resursseja, jotta innostumiselle on tilaa ja sen pohjalta on mahdollisuuksia toimia.
Asiakasraadit yleinen yhteiskehittämisen menetelmä
Yhteiskehittäminen aikuissosiaalityössä -julkaisun ydin on erilaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen ja kokemusten esittely. Ensimmäisenä esitellään PRO SOS-hankkeen osahankkeissa toteutettuja erilaisia asiakasraateja ja asiakasneuvonpitoa. Vaikka yhteiskehittämisestä on hyötyä kaikille osapuolille, ei toiminnan käynnustäminen ole aina yksinkertaista ja esimerkiksi raatien markkinointi on tärkeässä roolissa. Raisiossa aikuissosiaalityön asiakasraatia oli suunniteltu tarkkaan, mutta sen toteuttaminen tyssäsi siihen, ettei raatiin saatu houkuteltua tarpeeksi osallistujia. Kouvolassa aikuissosiaalityön ja TYP:n yhteinen asiakasraati koki miltei samanlaisen kohtalon, mutta tiedottamisen lisäksi raati saatiin kerättyä kasaan henkilökohtaisten yhteydenottojen avulla. Asiakkaat kuvailivat ammattilaisten ja asiakkaiden kohtaamisia normaalista poikkeavassa ympäristössä hedelmälliseksi, ja työntekijät olivat sitoutuneita jalkauttamaan yhteiskehittämistoimintaa sekä levittämään tietoa siitä. Pikassoksen osahankkeessa kokeiltiin moniammatillisen yhteistyön työpajasarjaa, jossa oli paikalla laajasti eri toimijoita esimerkiksi työllisyyspalveluista ja sivistystoimesta. Työpajat olivat osallistujille oppimiskokemus ja nostivat esiin tarpeet asiakaslähtöisestä yhteistyöstä ja ammatillisten rajojen ylittämisestä. Vaasassa taas asiakaspalautejärjestelmää varten koottu asiakasraati nähtiin niin toimivana menetelmänä, että siitä haluttiin pysyvä toimintamalli. Ilmajoelle kokeiltiin asiakasneuvonpidon kehittäjäryhmiä, joista jokaisessa laadittiin omat kehittämistavoitteet. Kaikissa ryhmissä ei edetty konkreettiseen kokeiluun asti, mutta toiminta nähtiin silti merkittävänä ja asiakkaat kokivat pääsevänsä vaikuttamaan.
Kokemusohjaajalta yksilöllistä ohjausta ja vertaistukea
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän työikäisten sosiaalipalveluissa testattiin kokemusohjausta. Pilotissa selvitettiin, miten asiakasta pystytään tukemaan yksilöllisesti ja tavoitteellisesti kokemusohjauksen keinoin. Asiakkaan, sosiaalityöntekijän ja kokemusohjaajan yhteisessä tapaamisessa kartoitettiin tuen tarpeet ja sovittiin tavoitteet kokemusohjaukselle. Työskentelyssä käytettiin jalkautuvaa yksilöohjausta ja ohjaavaa työotetta: kokemusohjaajat auttoivat löytämään ja tutustumaan erilaisiin palveluihin sekä avustivat eri paikoissa asioimisessa. Lisäksi asiakkaan kanssa käytiin keskusteluja, jotka pohjautuivat samankaltaisiin kokemuksiin. Pilotin lopussa kokemusohjauksen todettiin sopivan moniin erilaisiin tilanteisiin työikäisten palveluista sosiaaliseen kuntoutukseen.
Sosiaalinen sirkus lisäsi hyvinvointia niin asiakkailla kuin työntekijöilläkin
Espoossa yhteiskehittämistä kokeiltiin sosiaalisen sirkuksen keinoin. Aikuissosiaalityön lisäksi mukana olivat sosiaalisen kuntoutuksen tiimit, ja kohderyhmäksi muodostuivat ulkomaalaistaustaiset naiset. Ryhmässä oli mukana sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien lisäksi sirkusohjaajia. Ryhmässä tehtiin erilaisia tutustumis- ja luottamusharjoituksia sekä kokeiltiin sirkusvälineitä. Toiminnallisten osuuksien jälkeen keskusteltiin tapaamiskerran teemasta. Sosiaalisen sirkuksen koettiin murtavan valtasuhteita sekä tuovan työntekijöitä ja asiakkaita lähemmäs toisiaan. Ryhmä lisäsi niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin hyvinvointia, sillä kummatkin mainitsivat elämänilon lisääntyneen sosiaalisen sirkuksen myötä.
Tietopohjan uudistamisessa otetaan huomioon asiakkaiden, ammattilaisten ja tutkijoiden tuottama tieto
Pietarsaaren seudun, Vaasan kaupungin ja Keski-Pohjanmaan SOITE:n alueella kehitettiin uutta tietopohjaa aikuissosiaalityöhön yhteiskehittämisen keinoin, jotta asiakkaiden kokemustieto, työntekijöiden ammatillinen tieto ja tutkijoiden tieteellinen tieto hyödynnettäisiin laaja-alaisesti. Toiminnassa vuorottelivat työpajapäivät ja tiedonkeruujaksot, joista jälkimmäiseen myös asiakkaat osallistuivat. Työpajoissa työstettiin tiedonkeruun pohjalta saatua tietopohjaa edelleen. Haasteina mallissa nähtiin se, että tutkijoiden työaikaresurssit olivat niukkoja. Osa työntekijöistä olisi kaivannut myös konkreettisempia työvälineitä yhteiskehittämisen lopputuloksena.
Yhteiskehittämisen juurtuminen osaksi arkea vaatii toimintakulttuurin muutoksen
Kosken osahankkeessa pyrittiin kehittämään osallistavaa toimintakulttuuria, kun eräässä työyksikössä huomattiin osallistavan työkulttuurin ituja. ”Parhaimmillaan kehittämishanke toimii tukena, kun kehittämiselle on olemassa oleva tarve, mutta sen eteenpäin viemiseen eivät omat resurssit riitä”, todetaan julkaisussa. Toimintakulttuurin osallistavammaksi muuttamisessa vaaditaan niin ajattelun kuin toimintatapojenkin muutoksia, jolloin pitää ravistella ja kyseenalaistaa olemassa olevia käsityksiä: saavutetaanko näillä toimilla oikeasti se, mitä niillä tavoitellaan? Myös asiakkailta vaaditaan ajattelun muutosta, sillä osallistavia työtapoja ei oteta aina myönteisesti vastaan, ja toisaalta vain innokkaiden asiakkaiden kanssa työskenteleminen voi antaa vääristyneen kuvan tilanteesta. Toimintakulttuuria kehittäessä tärkeää on muistaa se, ettei muutos tapahdu hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä toimintaa.
PRO SOS-hankkeen osahankkeiden yhteiskehittämisen kokeiluissa korostuvat osallistujien tasa-arvoisuuden ja yhteisten pelisääntöjen sekä tavoitteiden merkitys. Yhteiskehittämistoiminnassa kaikki osallistujat ovat tasa-arvoisia ja jokaisen kuunteleminen on tärkeää. Tasa-arvoisuuden varmistamiseksi yhteisten pelisääntöjen laatiminen on tärkeää, jotta kaikki toimivat samojen tavoitteiden saavuttamiseksi sovitulla tavalla. Samalla rakennetaan luottamusta, joka on yhteiskehittämisen kannalta olennaista. Näin kehitetään yhdessä vaikuttavia palveluja. PRO SOS -hankkeen sivuilta löytyy edellä mainittujen kokeilujen raportteja ja tuotoksia. Lisäksi yhteiskehittäminen innoitti tuottamaan erilaista videomateriaalia, kuten Kosken Youtube-kanavalta löytyvä videosarja, jossa kuvataan sekä työntekijöiden että organisaation muutosprosessia.
