Kohtaamisia sosiaali- ja terveydenhuollossa

Tässä blogistekstissä kuvaan kirjallisuuden pohjalta kohtaamisia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tarkastelen kohtaamisia peilaten niitä Sosiaali- ja terveysalan eettiseen perustaan (ETENE) ja VTT, dosentti Aino Kääriäisen videoluentoon ”Asiakkaan osallisuuden vahvistaminen asiakastyön dokumentoinnissa”.  Teksti on jatkumoa kahdelle aikaisemmalle blogikirjoitukselleni, jotka käsittelivät asiakkaiden osallisuuden vahvistamista sosiaalityössä ja sosiaalityöntekijöiden tiedonmuodostuksen prosessia. Haluan tässä tekstissä antaa äänen asiakkaille.

Työntekijä tekee paperitöitä tietokoneen ääressä.

1.      Cecilia ja Reetta

Elina Virokannas (2017, 274) on tutkinut haastattelemalla huumeita käyttävien naisten eriarvoisuuden kokemuksia ja hallinnan suhteita hyvinvointipalvelujärjestelmässä. Huumeita käyttävillä naisilla oli kokemuksia narkomaaniksi leimautumisesta ja väliinputoamisesta. Olen tähän nostanut kahden naisen, Cecilian ja Reetan, tarinat. Virokannas on muuttanut tarinoissa naisten nimet. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on merkitystä, millaista tarinaa hän kertoo itsestään. Ihmiset jäsentävät elämäänsä kertomuksina, joissa he itse ovat päähenkilöitä. Elämäntarinat ovat kulttuurin vahvimpia itseilmaisun ja itsesäilytyksen muotoja. (Bardy & Känkänen 2005, 202.) Cecilian ja Reetan tarinat poikkeavat toisistaan. Tarinoita yhdistää se, että huumeita käyttävinä Cecilia ja Reetta kuuluvat yhteiskunnassa marginaalien marginaaliin. Siksi sosiaalityötä heidän parissaan voi kutsua marginaalin psykososiaaliseksi työksi. Tällainen psykososiaalityö haastaa sosiaalityöntekijän kokonaisvaltaiseen työotteeseen, jossa rakenteelliset, kulttuuriset ja yksilölliset kysymykset kietoutuvat toisiinsa. (Granfelt 2005, 240.) Lisäksi tällaisen psykososiaalisen työn tulee mielestäni toteuttaa valtaistamisen ideaa, jotta marginaalin marginaalissa elävien asiakkaiden toimintavoima kasvaisi (Hokkanen 1990; Saurama 2005, 273). Kertomalla elämäntarinaansa Cecilia ja Reetta tulevat nähdyksi ja kuulluksi yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Cecilia haki apua terveydenhuollosta, koska oli osunut valtimoon piikittäessään itseään käsivarteen. Parin viikon ajan häntä käännytettiin pois useasta paikasta eikä kättä tutkittu. Lopulta hän pääsee sairaalaan ja käsi leikataan. Leikkauksessa Cecilialta poistetaan kaikki käden sormet. Cecilia kuvaa kohteluaan piittaamattomaksi ja nöyryyttäväksi. Hänen kokemuksensa oli, että häneen suhtauduttiin narkomaanina, jota ei tarvitse hoitaa, koska on itse aiheuttanut avuntarpeensa.

”Tosta poikki nips naps vaan, sano [lääkäri] oikeesti nips naps. (…) niin mä aloin itkee. Ja sit kun mentiin sen toimiston ulkopuolelle, ni sit se, kun mä itkin siinä ihan tavattoman paljon, sit se mieshoitaja tulee siihen niin se sano et hän on niin pahoillaan sun ton käden takia. No, sit se lääkärikin tulee sinne,(…) just se, mikä sano nips naps. Se, tekisikö mielesi pistää, tekisikö mielesi pistää itseäsi?” – Cecilia

Sosiaali- ja terveysalan eettisen perustan (ETENE 2011, 5) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon lähtökohtana on asiakkaan ja potilaan etu ja jokaisella on oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa ja palvelua. Hoidon ja palvelun keskeisinä tavoitteina on hyvän tekeminen ja vahingon välttäminen. Cecilia ei saanut tarvitsemaansa hoitoa viivytyksettä, mikä johti käden ongelman pahenemiseen ja traagiseen lopputulokseen. Cecilian tilanteesta on tehty kantelu potilasasiamiehelle. Tällä voidaan lievittää Cecilian henkistä tuskaa, vaikka kättään hän ei saa takaisin. (Virokannas 2017, 282)  

Reetta puolestaan oli asiakkaana sosiaalihuollossa. Hän oli luonut itselleen toimintastrategian sosiaalihuollossa asioimiseen. Reetan tarinassa sosiaalihuollon asiakkaat jakautuvat heihin, joilla on ”leima otsassa” ja heihin, joilla ei ”leimaa” ole. Reetan kokemus oli, ettei hänellä itsellään ole ”leimaa”. Tutkija määritteli Reetan strategian pelaamiseksi, ja Reetta vahvisti tämän määritelmän.

”(…) mullei oo varmaan siel mitään leimaa otsassa. Ni mullon ollu ihan / hyvin. (…) Et niinku no, varmasti pärstäst kiinni paljo

Tutkija: Nii et siihe pystyy ite // niin sanotusti /

Reetta: Vähä vaikuttaa.

Tutkija: Vaikuttaa vähä pelaamaan.

Reetta: Yym, et jos sä oot asiallinen meet ajoissa ja …

Tutkija: Nii eli asiallisuus ajoissa meneminen [

Reetta: ] Joo, ja mitä aikasemmin sä otat sen ajan / ja meet sinne ajoissa, niin se on / sulle vaa etu (…)

Tutkija: Onks muita // keinoja?

Reetta: No se, että sä koitat olla kuitenkin yhteistyöhalune. Et / et mee sanoo, et en mä minhinkään töihi oo menossa (…)

Tutkija: [Ei kannata olla rehellinen. [naurahtaen]

[Naurua]

Reetta: No / vähä riippuu miten se rehellisyys.

Tutkija: Nii miten sen määrittelee.

Reetta: Ni mut siis sillee, et kuitenki et oot vähän. / Et jos ne ehdottaa jotain kurssii ,(…) oot sillee, et joo tottakai / voit mennä kursseille.   

2.      Ilmiöiden merkitys sosiaali- ja terveydenhuollossa

Sekä Cecilian että Reetan tarinassa nousee esille keskeisenä käsitteenä leimautuminen. Cecilian kohdalla narkomaaniksi leimautuminen vaikutti ratkaisevasti hänen saamaansa hoitoon ja kohteluun. Reetta puolestaan kuvaa, miten hän on onnistunut välttämään leimautumisen. Videoluennossaan Aino Kääriäinen yhdistää tiedon ja vallankäytön. Kun nimetään ilmiöitä, ja muodostetaan niistä tietoa, se merkitsee myös aina ilmiön käsittelyä, luokittelua ja kaventamista. Cecilian ja Reetan tilanteissa yhdistävä ilmiö on huumeiden käyttö ja siitä aiheutuvat asiakkuudet sosiaali- ja terveydenhuollossa.  Yhdistävä piirre tarinoissa on myös se, että molemmissa viranomainen esiintyy vallankäyttäjänä ja suhde viranomaiseen ilmenee alistussuhteena. Cecilian tilanteessa vallankäyttö ilmeni konkreettisina tekoina siinä, että hän ei ensin saanut hoitoa ja kun lopulta sai, seurauksena oli radikaali lääketieteellinen toimenpide. Cecilia oli vallankäytön kohteena ilman mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseensa. Reetta puolestaan oli kehittänyt itselleen strategian vallankäyttöä vastaan, hän kuvasi itseään asiakassuhteessa aktiiviseksi toimijaksi, joka pystyy vaikuttamaan tilanteeseensa. Hän kertoi toimivansa vallankäyttäjän odotusten mukaisesti.

Ilmiöiden nimeämisellä ja määrittelyillä on sosiaali- ja terveydenhuollossa suuri merkitys. Videoluennossaan Kääriäinen puhuu ensivaikutelman voimasta sosiaalihuollon asiakastyössä. Tapa, jolla nimetään ja määritellään ilmiöitä, ohjaa viranomaisten tekemiä havaintoja ja toimintaa. Kääriäinen viittaa Eileen Munron artikkeliin The power of first impressions. Artikkelin mukaan viranomaiset kiinnittävät ennen muuta huomiota niihin havaintoihin, jotka tukevat ensivaikutelmaa. Havainnot, jotka haastavat ensivaikutelman, jäävät sivuun. Viranomaisten tulisikin olla tietoisia omista havainnoistaan ja tunnistaa omat havaitsemisen tapansa. Ensivaikutelmalla oli merkitystä erityisesti Cecilian saamaan huonoon kohteluun ja hoidon laatuun. Myös Reettaa kohdeltiin huumeiden käyttäjänä, vaikka hän pystyikin toimimaan sosiaaliviranomaisten odotusten mukaisesti eikä huumeidenkäyttötausta korostunut haastattelussa.

Sosiaali- ja terveysalan eettisen perustan (ETENE 2011, 6) mukaan ”asiakkaan ja potilaan etu edellyttää oikeudenmukaista, kaikille yhtäläisin perustein järjestettyä hoitoa ja palvelua. Hoidon ja palvelun tulee olla laadultaan hyvää, jatkuvaa sekä ajallisesti ja etäisyydeltään kohtuullisesti saatavissa.” Sosiaalihuoltolain 8 pykälän mukaan Kunnallisten viranomaisten on yhteistyössä seurattava ja edistettävä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden hyvinvointia sekä poistettava epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Kunnallisten viranomaisten on siten kiinnitettävä erityistä huomiota marginaalien marginaalissa olevien ihmisten, kuten Cecilian ja Reetan, tilanteeseen. Pykälä on vaativa: hyvinvointia on edistettävä ja epäkohtia poistettava. Pelkkä pyrkimys tehdä niin ei riitä. Lisäksi sosiaalihuoltolain 4 pykälä vaatii huomioimaan asiakkaan edun ja muun muassa edistämään asiakkaiden mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa omissa asioissaan. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tehtävä on huolehtia palvelujen laadusta, palvelukokonaisuuden oikeudenmukaisesta tarjonnasta ja jatkuvuudesta. Lisäksi eettisessä arvioinnissa on erityisen tärkeää ottaa huomioon ja suojella herkästi haavoittuvien ihmisten hyvää. (ETENE 2011, 6, 32)

Teksti: sosiaalityöntekijä Mirka Matilainen

Lähteet

Bardy, M. & Känkänen, P. Tarinat yksilön ja yhteisön suhteissa. Teoksessa Satka & Karvinen-Niinikoski & Nylund & Hoikkala: Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Dark Oy 2005.

Granfelt, R. Marginaalitarinat ammattikäytäntöjen kehittämisen aineksina. Teoksessa Satka & Karvinen-Niinikoski & Nylund & Hoikkala: Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Dark Oy 2005.

Hokkanen, L. Empowerment ja kansalainen sosiaalityössä. http://www.sosiaalikollega.fi/kaste/lappi/sosiaalityo/johtamisen-kehittamisrakenne/empowerment-ja-kansalainen-liisa.pdf Puheenvuoro Sosiaalityön johtamisen kehittämisrakenne IV -seminaarissa 9. – 10.9.2010. Viitattu: 19.11.2019.

Kääriäinen, A. ”Asiakkaan osallisuuden vahvistaminen asiakastyön dokumentoinnissa”. Kansa-Koulu-hankkeen kirjaamisvalmennusmateriaalin videoluento. 2016

Munro, E. The power of first impressions, Practice, 7:3, 59-65, 1995 DOI: 10.1080/09503159508411629 Viitattu: 19.11.2019.

Saurama, E. Muutosvallasta käytännössä. Teoksessa Satka & Karvinen-Niinikoski & Nylund & Hoikkala: Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Dark Oy 2005.