Kansa-koulu 5 -hanke on täydessä vauhdissa – haku kirjaamisasiantuntijavalmennukseen aukeaa yksityisille organisaatioille 2.5.2023

Sosiaalihuollon kirjaamisosaamista vahvistava Kansa-koulu 5 -hanke käynnistyi vuoden 2023 alussa. Alkuvuosi on ollut järjestäytymisen, suunnittelun ja tarpeiden keräämisen aikaa.

Kansa-koulu-hankkeet ovat valmentaneet sosiaalihuollon organisaatioihin kirjaamisasiantuntijoita vuodesta 2015 alkaen. Suositut valmennukset saavat jatkoa myös viidennen Kansa-koulu-hankkeen toimintakaudella.

Maksuttoman verkkovalmennuksen sisältöjä päivitetään parhaillaan ja itse valmennukset järjestetään syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana. Haku kirjaamisasiantuntijavalmennuksiin järjestetään yksityisille sosiaalihuollon organisaatioille 2.–31.5.2023. Hakuohjeet ja varsinainen hakulomake ovat tuona aikana saatavilla hankkeen verkkosivuilla.

Hyvinvointialueiden työntekijöille kiintiöidyt valmennuspaikat jaetaan hyvinvointialueiden sisäisen valintamenettelyn kautta. Hanke välittää valintamenettelyyn liittyvät ohjeet suoraan hyvinvointialueille kesäkuun aikana.

Tarpeet ohjaavat toimenpiteitä

Alkuvuosi 2023 on ollut hankkeessa järjestäytymisen ja tarpeiden keräämisen aikaa.  Erilaisia työpajoja sekä verkostotapaamisia on järjestetty niin hyvinvointialueiden, yksityisten organisaatioiden kuin myös muiden sosiaalihuollon kirjaamisen kentällä vaikuttavien kansallisten toimijoiden kanssa.

Kevään mittaan on pohdittu ja suunniteltu muun muassa kirjaamisasiantuntijoiden roolia ja verkostoitumista hyvinvointialueilla sekä kansallisten toimijoiden keskinäistä työnjakoa ja yhteistyötä. Työryhmien ja verkostojen kautta kerätään myös tietoa siitä, minkälainen oppimateriaali ja kirjaamisasiantuntijavalmennus palvelisi sosiaalihuollon kenttää parhaiten.

Tällä hetkellä hankkeessa muun muassa rakennetaan kirjaamisen peruspakettia, jota sosiaalihuollon organisaatiot voivat tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi henkilöstönsä perehdyttämisessä. Peruspakettia testataan sosiaalihuollon kentällä toimivien ammattilaisten kanssa huhti-toukokuun aikana.

Tilannekuvaa kirjaamisen kehittämisestä

Hankkeessa kerätään myös tilannekuvaa sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämisestä. Vuonna 2022 toteutettu Kansa-koulu 4.0 -hanke tuotti laatuaan ensimmäisen Sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämisen tila -raportin, joka perustui hyvinvointialueille lähetettyyn kyselyyn.

Vastaavanlaista tilannekuvatietoa kerätään myös tämän hankkeen toimintakaudella.

Kansa-koulu 5 -hankkeen verkkosivut (vasso.fi)

Tutustu Kansa-koulu 5 -hankkeen esittelydioihin (pdf, sharepoint.com)

Tilaa Kansa-koulu 5 -hankkeen uutiskirje (mailerlite.com)

Kansa-koulu 5 -hankkeen toimintakausi on 1.1.2023–31.3.2024. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt hankkeelle avustusta. Avustus on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, jonka rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (NextGenerationEU).