marraskuu 2019

Pohdintoja osallisuuden vahvistamisesta ja valtaistamisesta asiakasasiakirjoissa

Toisessa Sosiaalityöntekijän silmin -blogitekstissäni nostan esille näkökulmia osallisuuteen. Ensin käyn läpi osallisuutta lainsäädännön pohjalta: miten laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista ottaa huomioon osallisuuden sosiaalihuollossa. Toiseksi pohdin osallisuuden vahvistamista sosiaalihuollon asiakastyön dokumentoinnissa viitaten VTT, dosentti Aino Kääriäisen videoluentoon, joka kuuluu Kansa-koulu-hankkeen kirjaamisvalmennusmateriaaliin. 

Työelämän yksinäisyys voi yllättää

Marraskuun ensimmäisellä viikolla järjestettiin Viitasaarella ja Äänekoskella työelämän yksinäisyyttä käsittelevät keskustelutilaisuudet. Tilaisuudet järjestettiin Lennättimessä ja ÄäneHubissa, jotka tarjoavat yhteisöllisen työtilan mm. etätyötä tekeville ja yrittäjille. Tilaisuuksien pääjärjestäjinä toimivat Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen hallinnoima Yhdessä ei olla yksin -hanke sekä JAMK:n hallinnoima Yksissä-hanke. Molempien hankkeiden tavoitteena on yksinäisyyden vähentäminen sekä ihmissuhteiden tukeminen Keski-Suomen alueella. Tilaisuudet toteutuivat pienillä osallistujajoukoilla, mikä saattaa kertoa, että kyseessä on vaikeasti lähestyttävä ilmiö.

Yhteisösosiaalityö vie ulos toimistoista ja lähemmäs asiakasta

Aiemmin tällä viikolla aiheena oli sosiaalinen kuntoutus, joka on osa PRO SOS -hankkeen Uudenlaista sosiaalityötä -teemaa. Tänään käsitellään taas yhteisösosiaalityöhön ja jalkautuvaan sosiaalityöhön, jossa ihminen pyritään kohtaamaan heidän oman arjensa ympäristössä. Millaisia kokemuksia yhteisöllisen sosiaalityön kokeiluista saatiin hankkeessa?

Sosiaalisen kuntoutuksen kautta takaisin kiinni arkeen

PRO SOS -hankkeessa tavoitteena oli nimensä mukaisesti kehittää uudenlaista sosiaalityötä yhdessä. Hankkeessa tarkasteltiin tuorein silmin erityisesti sosiaalista kuntoutusta ja yhteisösosiaalityötä, joiden merkitystä on korostettu myös valtakunnallisissa selvityksissä ja ohjelmissa. Millaista kehittämistyötä hankkeessa tehtiin sosiaaliseen kuntoutukseen liittyen?