Tässä blogitekstissä käsittelen tiedonmuodostuksen haasteita sosiaalityön asiakastyössä. Keskiössä on kysymys siitä, miten tietoinen sosiaalityöntekijä on tietämisestään ja mitkä arvot tietämistä ohjaavat. Pohdin myös niin kutsutun hiljaisen tiedon merkitystä sosiaalityössä sekä sitä, miten sosiaalityöntekijän tietäminen on eettisesti kestävää ja läpinäkyvää.
1. Sosiaalityön eettinen perusta
Sosiaalityöllä on vahva hyvinvointivaltiollinen tausta. Sen tavoitteena on ollut kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen ja universaalien oikeuksien takaaminen. Hyvinvointivaltiollisen näkemyksen mukaan kansalaisten hyvinvointi on määritelty ”ylhäältä” päin. Muuttuva toimintaympäristö asettaa sosiaalityölle kuitenkin uudet haasteet. (Saurama 2005, 259.) Ammattikäytännössä tarvitaan uudistavia otteita, sillä monimutkaistuvissa toimintaympäristöissä tarvitaan uutta luovaa asiantuntijuutta. Sosiaalityöntekijä edustaa asiakastyössä neuvottelevaa, avointa kumppanuutta pikemminkin kuin perinteistä suljettua ja hierarkkista asiantuntijuutta. (Karvinen-Niinikoski 2005, 73, 79.)
Sosiaalihuollon eettinen perusta on asiakkaan etu ja sosiaalipalvelun keskeisenä tavoitteena on hyvän tekeminen ja vahingon välttäminen. Hyvän tekeminen ohjaa hoivaa tukeviin, ihmisten tarpeet, odotukset ja toiveet huomioiviin ratkaisuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelu on luotettavaa ja turvallista ja toiminta pohjaa perusteltuun tietoon ja ammattitaitoon. Vahingon välttäminen tarkoittaa sitä, että toiminnasta on asiakkaille enemmän hyötyä kuin haittaa. (Sosiaali- ja terveysalan eettinen perusta, ETENE, 2011, 5.)
Sosiaalihuollon eettinen perusta korostaa sitä, että sosiaalihuollossa on kysymys vuorovaikutuksesta, joka on toista arvostavaa ja inhimillistä sekä asiakkaiden ja ammattilaisten välisissä suhteissa että ammattilaisten keskinäisissä suhteissa. Hyvä vuorovaikutus perustuu luottamukseen, rehellisyyteen ja osapuolten sitoutumiseen sovittuihin tavoitteisiin ja toimintaan. (emt. 6) Hyvä vuorovaikutus sisältää sen, että sosiaalityöntekijä on tietoinen omasta tiedonmuodostuksen prosessistaan, päättelyketjuistaan ja tiedonmuodostuksen prosessi on asiakkaalle avointa. Hyvässä vuorovaikutuksessa asiakkaalle tulee kuulluksi tulemisen kokemus silloinkin, kun asioista ollaan eri mieltä.
Sosiaalityöllä on suora kosketus ihmisten arkeen ja se pyrkii olemaan ihmisten elämässä uutta luova ja neuvotteleva kumppani. Sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksen kannalta on oleellista, että tunnistetaan, kenen intresseistä asiakastilanteessa saatu tieto rakentuu, millaisin tavoin sitä voidaan tuottaa, miten tietoa tulkitaan ja kuinka sen oikeellisuutta arvioidaan. Sosiaalityöntekijän ammatilliset toimintamallit rakentuvat työprosessin aikana asiakkaan elämisen konteksteissa. (Karvinen-Niinikoski 2005, 79–80.)
Käytännön sosiaalityössä sosiaalityöntekijän toimintaa ohjaavat arvot tulevat esiin pyrkimyksinä, tavoitteina ja päämäärinä. Ne voivat olla hyvin hahmottuvia ja tiedostettuja, mutta toistuvassa työrutiinissa ne ovat usein sumeita ja sanattomia. (Saurama 2005, 267.) Tiedonmuodostuksen prosessissaan sosiaalityöntekijän on tärkeää tulla tietoiseksi omista pyrkimyksistään, tavoitteistaan ja päämääristään ja sanoittaa niitä myös asiakkaalle. Itsereflektio on keskeinen osa sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksen tapaa ja sen tekeminen näkyväksi asiakkaalle osa neuvottelevaa ja avointa kumppanuutta sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välillä. Dialogisessa työotteessa sosiaalityöntekijä ei ole ulkopuolinen suhteessa asiakkaaseen, vaan häneen on kytkeytynyt havaintojen tekijä ja tietojen hankkija. (Arnkil 2005, 174.)
2. Hiljaisesta tiedosta sanallistettuun tietoon
Kuusisto-Niemi ja Kääriäinen (2005, 453) kuvaavat sosiaalityötä kohtaamisiksi, joissa kerätään, jaetaan ja välitetään tietoja. Kohtaamisissa osallisien tiedonmuodostus on sekä tiedostettua että tiedostamatonta. Osallistujat tuovat tilanteisiin myös tunteensa, henkilökohtaisen ymmärryksensä, asiantuntijuutensa ja valtansa. Sosiaalityöntekijä ja asiakas vaikuttavat toinen toisiinsa. Arnkilin mukaan (2005, 185–186) sekä sosiaalityöntekijä että asiakas ovat oman tilanteensa ja tilansa asiantuntijoita, mutta tapa, jolla tämä asiantuntijuus ilmenee, ei ole välttämättä helposti kommunikoitavissa. Sosiaalityöntekijän hiljaista tietoa voidaan kutsua tekijän tiedoksi. Tekijän tieto ei ilmene erittelevinä käsitteinä, minkä vuoksi sen sanallistaminen ei ole helppoa. Hiljaisen tiedon käsitteen käyttö on voimakkaasti laajentunut tultaessa 1980-luvulta 2000-luvulle ja sillä on perusteltu ratkaisuja, joille ei ole löytynyt objektiivisesti havaittavia perusteluja. (Kuusisto-Niemi & Kääriäinen 2005, 452.)
Mikä rooli hiljaisella tiedolla on sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksessa? Syntyykö hiljaista tietoa esimerkiksi havaitsemisessa? Kansa-koulu-hankkeen kirjaamisvalmennusmateriaaliin kuuluvassa videoluennossaan VTT, dosentti Aino Kääriäinen ohjaa sosiaalityöntekijöitä pohtimaan tiedonkeruutapojaan, joista yksi on havaitseminen. Havaitsemisessa sosiaalityöntekijä tekee havaintoja paitsi asiakkaista, myös itsestään, minkä vuoksi on tärkeää olla tietoinen havaitsemisestaan. Tieto, jota havaitsemisella saadaan on Kääriäisen mukaan aina olosuhde- ja tilannesidonnaista. Sillä, tehdäänkö havainnot kotikäynnillä vai toimistohuoneessa, on merkitystä. Havaitseminen on myös aina sidoksissa havaitsijan subjektiiviseen kokemustodellisuuteen. Havaitsemisen sanoittaminen lisää avoimuutta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välillä.
Artikkelissaan Kuusisto-Niemi ja Kääriäinen (2005, 452–453, 458) pohtivat kriittisesti hiljaisen tiedon merkitystä sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksessa. He eivät kiellä hiljaisen tiedon olemassa oloa, mutta katsovat, ettei sosiaalityön toimintaa voida perustella hiljaisella tiedolla. He kuvaavat sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksen prosessia monimutkaiseksi. Siinä sekoittuvat keskenään sosiaalityöntekijän arkitieto sekä käytännön kokemuksista saatu tieto ja yhteisessä toiminnassa muilta saatu tieto. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vain harvat sosiaalityöntekijät käyttävät tutkimustietoa tai teoreettista tietoa päätöksenteossaan. Tässä Kuusisto-Niemi ja Kääriäinen viittaavat Roseen (1994) ja Mäntysaareen (1991). Kuusisto-Niemen ja Kääriäisen näkemys on, ettei sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksen prosessi ole monimutkaisuudestaan huolimatta mahdoton verbalisoitavaksi. Heidän puheenvuoronsa onkin tarkoitettu tiedon näkyväksi tekemisen puolustamiseen. He esittävät vahvan argumentin, että hiljainen tieto tulee laittaa taka-alalle. Sosiaalityöntekijän tulee tiedostaa oma tietämisensä ja toimintansa mahdollisuudet sekä tiedostaa myös ne asiakkaan tilanteeseen vaikuttavat tekijät, jotka eivät ole sosiaalityön hallittavissa.
Kääriäinen painottaa videoluennossaan dokumentoinnin merkitystä sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksessa. Kirjoitettaessa työstä, työ muuttuu päätöksenteon ja työn suunnittelun käyttötiedoksi ja sillä on merkitystä asiakkaan elämässä. Kirjoitetulla tekstillä on voimaa, koska tekstissä näkyy vain se, mitä niihin on kirjoitettu eikä niiden taakse pääse. Tekstissä käytetyn kielen ja sanavalintojen tulisi myös olla tietoisia ja harkittuja. Kääriäisen mukaan eettisesti kestävä tiedonmuodostus on tietämistä yhdessä asiakkaan ja työparin kanssa ja se tapahtuu hyvässä vuorovaikutuksessa.
Tietojärjestelmillä on oma roolinsa tiedonmuodostuksessa, sillä ne ohjaavat luokittelemaan tietoja tietyllä tavalla. Määrämuotoiset asiakirjarakenteet vaikuttavat tiedon jäsentelyyn. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen liittäminen Kanta-palveluihin systematisoi tiedonmuodostusta, koska sosiaalihuollon asiakirjoista ja työprosesseista tulee samanlaisia ja toiminnalliset periaatteet yhdenmukaistuvat. Samalla asiakastietojen käytön jäljitettävyys paranee. Kanta-palveluihin liittyminen edistää sosiaalityön läpinäkyvyyttä. Samalla vahvistuu sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välinen kumppanuus, koska asiakkaalla on mahdollisuus olla aktiivinen toimija suhteessa omiin tietoihinsa.
teksti: sosiaalityöntekijä Mirka Matilainen
Lähteet
Arnkil, T.E. Tietämisen tavat, välineet ja valta. Teoksessa Satka & Karvinen-Niinikoski & Nylund & Hoikkala: Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Dark Oy 2005.
Karvinen-Niinikoski, S. Sosiaalityön opetus, tutkimus ja kehittyvä asiantuntijuus. Teoksessa Satka & Karvinen-Niinikoski & Nylund & Hoikkala: Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Dark Oy 2005.
Kuusisto-Niemi, S. & Kääriäinen, A. Hiljaisen tiedon vallasta näkyvän tiedon valtaan – puheenvuoro tiedon näkyväksi tekemisen puolesta. Janus. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 4/05. Vol. 13. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 2005.
Kääriäinen, A. Eettisyys ja osallisuus sosiaalihuollon asiakastyön dokumentoinnissa. Kansa-Koulu-hankkeen kirjaamisvalmennusmateriaali. Videoluento. 2016. Katsottu 30.10.2019.
Mäntysaari, M. Sosiaalibyrokratia asiakkaiden valvojana. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia 51. Vastapaino. Tampere 1991.
Rosen, A. Knowledge Use in Direct Practice. Social Service Review. December 1994, 561-577.
Saurama, E. Muutosvallasta käytännössä. Teoksessa Satka & Karvinen-Niinikoski & Nylund & Hoikkala: Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Dark Oy 2005.
Sosiaali- ja terveysalan eettinen perusta. ETENE-julkaisuja 32. [Verkkojulkaisu] Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2011.
