Kokemustiedon hyödyntäminen esimerkiksi osana palvelujen kehittämistä yleistyy koko ajan, mutta samaan aikaan on olemassa hyvin vähän tietoa kokemusasiantuntijakoulutusta järjestävistä tahoista ja koulutusten sisällöistä. Pari viikkoa sitten ilmestynyt THL:n Kokemusasiantuntijuus Suomessa -selvitys luo katsauksen kokemusasiantuntijakoulutuksen tilaan.
Tanja Hirschovits-Gerzin, Sinikka Sihvon, Jarno Karjalaisen ja Anna Nurmelan selvitys tarttuu ajankohtaiseen ja tärkeään aiheeseen. Lähtökohtana selvitykselle oli se, että kokemusasiantuntijakoulutuksilla on useita eri järjestäjiä, eikä niiden lukumäärästä tai koulutuksen sisällöistä ollut tietoa.
Kokemusasiantuntija-termi yleistyi Suomessa 2000-luvulla Mieli 2009 -ohjelman myötä, mutta kokemusasiantuntijuutta on hyödynnetty jo kauan vapaaehtoistyössä ja vertaistuessa. Selvityksen tekijät korostavat sitä, että kokemusasiantuntijuuden kehittämisestä haasteellisen tekee se, ettei ole olemassa yhteistä käsitteistöä, pelisääntöjä tai koulutussisältöjä kokemusasiantuntijuutta varten, vaan toiminta on hyvin kirjavaa. Selvityksessä kokemusasiantuntijaksi määritellään henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta eri seikoista (esim. sairaus, asunnottomuus) kokijana, sairastajana, toipujana, kuntoutuvana, palvelua käyttäneenä tai läheisenä. Kokemusasiantuntija tietää, mikä on auttanut häntä, mitä tekijät ovat vaikuttaneet hänen toipumiseensa ja tilanteeseen sopeutumiseen. Usein käytetään koulutettu kokemusasiantuntija -käsitettä, kun halutaan täsmentää henkilön olevan koulutuksen käynyt kokemusasiantuntija. Koulutus auttaa kokemusasiantuntijaa suhteuttamaan kokemiaan asioita uudelleen ja jäsentämään kokemusperäistä tietoa niin, että hän voi tarjota sitä myös muille. Kokemusasiantuntijoita käytetään usein esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämisessä. Lisäksi kokemusasiantuntijuus on osa osallisuuden edistämistä.
Kyselyn vastauksissa nousevat esiin vaihtelevat käytännöt
Selvitystä varten tehdyn kyselyn toteuttaminen osoittautui haasteelliseksi, sillä ei ole olemassa rekisteriä toimijoista, jotka järjestävät kokemusasiantuntijakoulutusta. Tämän vuoksi kyselyä pyrittiin lähettämään hyvin laajasti eri toimijoille. Kyselyyn vastasi 64 koulutusta järjestämässä ollutta henkilöä.
Kyselyn vastauksista selviää, että kokemusasiantuntijoista puhutaan toimijasta riippuen esimerkiksi kehittäjäasiakkaina, kokemustoimijoina tai vertaisarvioijina. Koulutusta järjestävät hyvin erilaiset toimijat paikallisista yhdistyksistä sairaanhoitopiireihin ja valtakunnallisiin yhdistyksiin. Puolet vastaajista (49%) ilmoittavat järjestävänsä koulutuksia yhteistyössä yhden tai useamman toimijan kanssa. Usein kumppanina on valtakunnallinen toimija, kuten Kokemusasiantuntijatoimintaverkosto. Koulutustoiminta on useimmilla vastaajista alkanut vuosien 2010–2017 aikana, mutta varhaisimmat olivat järjestäneet koulutuksia jo 1990-luvun aikana.
Koulutusten kesto ja laajuus vaihtelevat hyvin paljon vastaajien kesken. 20 prosenttia vastaa koulutuksen kestävän alle viikon, kun taas 26 prosenttia järjestävät vähintään puolen vuoden mittaisia koulutuksia. Lähiopetuksen määrä vaihtelee 4–180 tunnin välillä ja tapaamiskertoja kertyy koulutuksen aikana 2–48. Selvityksen tekijät pohtivat, että suuri vaihtelu voi johtua siitä, että koulutuksia räätälöidään hyvin erilaisiin tarpeisiin. Keskeisimmät kohderyhmät ovat vastausten mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, somaattisten sairauksien edustajat sekä läheiset ja omaiset. Oman tarinan työstäminen on yleisin koulutussisältö, joka esiintyy 78 prosentilla vastaajista, ja siihen käytetään keskimäärin 15 tuntia aikaa. Lähes yhtä monilla vastaajilla koulutukseen kuuluu vuorovaikutuskoulutusta (73 %), mutta muuten sisällöt vaihtelevat.
Suurella osalla koulutuksista on kirjallinen opetussuunnitelma, ja 70 prosenttia vastaajista kertoo osallistujien pääsevän vaikuttamaan koulutuksen sisältöön. Koulutukseen osallistuneet ovat olleet myös mukana koulutuksen toteuttamisessa esimerkiksi kommentoimalla vertaisten kokemustarinoita, osallistumalla uuden ryhmän toimintaan ja laatimalla oppimistehtäviä.
Kokemusasiantuntijoiden yleisimmät tehtävät ovat ammatilliset koulutustilaisuudet, seminaari- ja oppilaitosluennot (yli 70 prosenttia). Yhteiskehittäminen on myös merkittävä tehtävä, sillä kokemusasiantuntijat toimivat usein asiakasedustajana yhteiskehittämisryhmissä, kehittämishankkeissa tai muissa työryhmissä. Tässä näkyy kokemustiedon ja asiakasosallisuuden merkitys kehittämisryhmissä nykyaikana. Kolmanneksi yleisin tehtävä liittyy vertaistukeen.
Kyselyssä käsitellään myös kokemusasiantuntijoiden tehtävien vastikkeellisuutta, jossa tiedettiin olevan hyvin monenlaisia käytäntöjä kentällä. 61 prosenttia vastaajista pitää tärkeänä, että kokemusasiantuntijalle maksetaan palkkio. Periaatteena on, että toiminnasta ei saa koitua kokemusasiantuntijalle kuluja, mutta palkkiokäytännöt vaihtelevat. Joillakin maksetaan vain matka- ja kulukorvaukset, mikä saattaa johtua myös toiminnan rahoittajan säännöistä. Joillakin organisaatioilla on suosituksia palkkion suuruudesta, toiset taas maksavat tuntikohtaisen korvauksen. Kertakorvauksen määräksi ehdotettaan kyselyn vastauksissa 30–50 euroa, kun taas tuntikorvauksen yleisin ehdotus on 20 euroa tunnilta. Selvityksen tekijät huomauttavat, että palkkiosuosituksia antavilla organisaatioilla on tärkeä rooli käytäntöjen yhtenäistäjinä.
Yli 90 prosenttia vastaajista on pyrkinyt jollain tavalla sitouttamaan koulutuksen käyneitä kokemusasiantuntijoita toimintaansa esimerkiksi tukitapaamisilla tai jatkokoulutuksella. Myös työnohjauksellista tukea, virkistäytymistä ja työn välittämistä järjestetään kouluttajatahojen toimesta. Koordinaatiotyö on tärkeässä roolissa kokemusasiantuntijoiden tavoittamisessa: yleisimmin kokemusasiantuntijat tavoitettaan kokemusosaamista välittävien organisaatioiden, kuten Koulutetut Kokemusasiantuntijat ry:n (KoKoA) tai sairaanhoitopiirien, kautta. Organisaatioilla on usein rekisterejä ja pankkeja, joista voidaan etsiä sopivia kokemusasiantuntijoita erilaisiin tilanteisiin.
Valtakunnallisen koordinaation kautta yhdenmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta
Suurin osa kyselyyn vastanneista kaipaa jonkinlaista valtakunnallista ohjeistusta kokemusasiantuntijakoulutukseen. Vastaukset jakautuvat kahteen leiriin: toisaalta korostetaan yhtenäisyyden merkitystä ja selkeitä kriteerejä, mutta toisaalta halutaan ohjeistusten olevan tarpeeksi väljiä, jotta paikallisuudelle, eri kohderyhmille ja soveltamiselle jää tilaa. Mahdollisessa valtakunnallisessa ohjeistuksessa tulisi yhtenäistää käsitteistöä ja selkeyttää pelisääntöjä, kun kokemusasiantuntijat voivat toimia sekä vapaaehtoispohjalta että palkkiollisina. 89 prosenttia vastaajista pitää valtakunnallista koordinaatiota tarpeellisena, jonka tehtävänä olisi huolehtia myös yhdenmukaisten toimintaperiaatteiden ja verkostojen luomisesta. Kaikilla toivottiin olevan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua kokemusasiantuntijatoimintaan riippumatta heidän paikkakunnastaan tai koulutustahostaan. Lisäksi valtakunnallinen koordinoija toimisi viestintäkanavana, järjestäisi yhteisiä koulutuksia ja lisäisi tietoisuutta kokemusasiantuntijoista organisaatioissa, jotka hyötyisivät kokemusosaamisesta. Alueellisen koordinaation yhteydessä nousee vastauksissa esiin huoli kokemusasiantuntijoiden jaksamisesta, jonka vuoksi työnohjauksellinen tuki koetaan tärkeäksi. Valtakunnalliseksi koordinaatiotahoksi ehdotetaan KoKoA ry:tä (16%) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (16%), eli toimijoita, joilla on jo ymmärrystä kokemusasiantuntijuudesta.
Kyselyssä tiedustellaan myös hyviä käytäntöjä jaettavaksi. Näissä vastauksissa nostetaan esiin esimerkiksi erilaisia organisaatioita koordinaatiomalleiksi. Toimivina käytäntöinä mainitaan elävä kirjasto, jossa kokemusasiantuntijan tarina annetaan hallitusti vuoropuhelun pohjaksi. Myös erilaiset kokemuspäivät oppilaitoksissa, joissa opiskelijat pääsevät tapamaan kokemusasiantuntijoita, nähdään hyödyllisinä tapoina levittää kokemustietoa.
Vastausten perusteella selvityksen tekijät toteavat, ettei voida puhua yhtenevästä tietoperustasta kokemusasiantuntijoiden osaamisessa. Vaikka koulutukset eivät ole yhteismitallisia, on niiden yhteisenä periaatteena ihmisen oman kokemuksen työstäminen niin, että kokemusta on mahdollista käyttää asiantuntijatietona. Kokemusasiantuntijuuden kehittämiskohteet ovat olleet jo tiedossa, sillä aiemmissa raporteissa (Nordling & Hätönen 2013; Kostiainen ym. 2014) on tehty samanlaisia huomioita, ja erilaisiin puutteisiin on pyritty tarttumaan oppaiden avulla (esim. Hietala & Rissanen 2015). Uusia mahdollisuuksia koulutukselle luo myös Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkintoon kuuluva valinnainen tutkinnonosa, Kokemusasiantuntijana ja vertaisena toimiminen. Koulutuksen haasteisiin on tartuttu, mutta kehittämistä on vielä jäljellä, kun kokemustietoa tarvitaan yhä laajemmin eri toimialoilla ja vaatimustaso kasvaa tehtävien monipuolistuessa.
Selvityksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
