Ihan pihalla -julkaisu kuvaa vanhojen ihmisten haasteita nykymaailmassa, jossa omien asioiden ajaminen on muuttunut hankalaksi digitaalisuuden ja tehokkuuden aikakaudella. Digitalisaatio tuo mukanaan paljon mahdollisuuksia, mutta kaikki eivät pääse näihin käsiksi puuttuvan osaamisen ja opastuksen vuoksi. Lisäksi ajatus kotona mahdollisimman pitkään asumisesta sisältää vaatimuksen kehityksen seuraamisesta, jotta pystyy ajamaan asioitaan ja toimimaan kansalaisena. Mitä tehdä, kun tietokone on täysin vieras kapistus ja pitäisi siirtyä maksamaan nettipankissa laskuja pankkikonttorien sulkiessa ovensa lopullisesti? Lue Kesälukemista -sarjan kolmas kirjoitus sosiaalialaa käsittelevistä kiinnostavista artikkeleista ja julkaisuista.
Briitta Koskiahon ja Erja Saarisen toimittamaan Ihan pihalla -julkaisuun on kerätty kirjoituksia asiantuntijoilta sekä kansalaistutkijoilta vanhojen ihmisten asioiden ajamiseen liittyvistä haasteista. Digitalisaation kiihtyessä huolestuttavaa on, että puolella suomalaisista on jonkinlaisia esteitä käyttää sähköisiä palveluja. Ratkaisuna tähän nähdään henkilökohtainen neuvonta ja opastus, sekä sähköisten palvelujen kehittäminen eri käyttäjäryhmät huomioon ottaen.
Tarvitsemmeko asioiden ajamista? -artikkelissa Briitta Koskiaho kertoo ikääntyneisiin liittyvän sosiaalipolitiikan historiasta Suomessa ja palvelujen kehityssuuntien taustoista. Merkittäviksi tekijöiksi palvelujen muovautumisessa Koskiaho nimeää markkinaliberalismin ja teknologian kehityksen: tehokkuuden ja tuloksellisuuden periaatteiden mukaisesti palveluita kilpailutetaan ja muutetaan sähköisiksi. Lisäksi 90-luvulla alettiin korostaa itsemääräämisoikeutta. Koskiaho huomauttaa, että viime vuosikymmeninä ”sosiaaliset oikeudet ovat korvautuneet sosiaalisten velvollisuuksien eetoksella”, jossa itsemääräämisoikeus tarkoittaakin ihmisen velvollisuutta pitää itse itsestään huolta ja olla vastuussa omista tekemisistään oikeuksien sijaan. Ihmisen pitäisi olla aktiivinen palvelujen metsästäjä, mutta kaikilla ei ole mahdollisuuksia olla aktiivinen. Neuvontaan, opastukseen ja asioiden ajamiseen on olemassa keinoja, mutta ne ovat pirstaloituneet: kolmas sektori järjestää paljon palveluja omille intressiryhmilleen samaan aikaan, kun julkinen sektori kipuilee sote-uudistuksen parissa, eikä kukaan tarkastele tai hallinnoi neuvontaa kokonaisuutena. Kehitysehdotuksia Koskiaho etsii muiden maiden neuvontapalveluiden järjestämisestä. Esimerkiksi Saksassa kolmas sektori tuottaa paljon neuvontapalveluja, mutta toiminnasta vastaa liittovaltion ministeriö.
Asioiden ajamisen tarve ja kansalaistutkijat -artikkelissa käsitellään ikääntyneiden ongelmia asioiden ajamisen suhteen. Artikkelissa esitellään kansalaistutkijoiden ja muiden ikääntyneiden kuvauksia heidän kohtaamistaan haasteellisista tilanteista omassa arjessaan. Kirjoituksissa nousee esille, että asioiden ajamisessa ongelmana on usein palvelujen moninaisuus ja pirstaleisuus, jolloin ikääntyneiltä vaaditaan tiedonhakutaitoja palvelujen vertaamiseen ja kilpailuttamiseen. Tiedonkulku eri toimijoiden välillä voi olla heikkoa, minkä lisäksi asiakkaalla voi olla vaikeuksia luottaa organisaatioihin, kun ei koe tulleensa kuulluksi. Palveluiden sähköistyminen ei useimmiten helpota ikääntyneen elämää, vaan vaikeuttaa sitä entisestään. Tästä konkreettisena esimerkkinä mainitaan pankkipalveluiden digitalisoituminen, jossa järjestelmiä sekä laitteita uusitaan tiheässä tahdissa, ja vanhoja palveluja lakkautetaan asiakkailta kysymättä. Näin ikääntyneet pakotetaan opettelemaan jatkuvasti uutta. Pankkipalvelujen haasteet vaikuttavat suuresti ihmisen arkeen, sillä varsinkin taloudellisten asioiden hoitaminen koetaan tärkeänä osana kansalaisena selviytymistä. Asioiden ajamisen apuna voivat toimia sukulaiset tai naapurit resurssiensa mukaan, mutta suurimmassa ahdingossa ovat yksinäiset ihmiset, joilla ei ole läheisiä ihmisiä neuvomassa ja opastamassa. Yhteiskunnan monimutkaistaminen pelottaa, syrjäyttää ja passivoi monia ikääntyneitä.
Ihminen tarvitsee sopivasti ja joustavasti sekä autonomiaa että tukea, kun hänen toimintakykynsä on rajoittunut syystä tai toisesta.
Katja Ihamäki
”Ihminen tarvitsee sopivasti ja joustavasti sekä autonomiaa sekä tukea, kun hänen toimintakykynsä on rajoittunut syystä tai toisesta”, toteaa Katja Ihamäki kertoessaan julkaisun kolmannessa osiossa Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen kokemuksista. Henkilökohtaisella budjetilla pyrittiin joustavampaan toimintatapaan, jossa henkilökohtaistamisen kautta yritettiin purkaa yhteiskunnallisia esteitä kansalaisoikeuksien harjoittamisen tieltä. Sopivien palvelujen ja ideoiden löytäminen sekä toteuttaminen nähtiin työntekijöiden puolesta työläänä mutta antoisana, ja asiakkaat kokivat voimaantuneensa. Hankkeessa tavoitteena oli nostaa esille henkilökohtaisen budjetin mahdollisuudet ennaltaehkäisevänä palveluna. Essi Mäki-Hallila kertoo taas Pirkanmaalla toteutetusta Ikäneuvo-hankkeesta, jossa pyrittiin laajentamaan Tampereella toimivaksi havaittua keskitettyä, alueellista asiakas-/palveluohjausmallia (KAAPO) koko maakunnan alueelle. Toimintamalli koostui puhelinneuvonnasta ja Lähitori-tapaamispaikoista, joissa tavoitteena oli yhdellä soitto- tai käyntikerralla hoitaa asiakkaan asia kuntoon, ja kohdistaa varsinaista asiakasohjausta sellaisille henkilöille, jotka tarvitsevat syventävämpää palvelua. Toimintamalliin oltiin erittäin tyytyväisiä, ja se on jäänyt elämään Pirkanmaan alueella. Lopuksi Riikka Piironen kertoo toiminnastaan vanhusasiamiehenä Tampereen kaupungilla. Vanhusasiamiehen tehtävänä on käsitellä kuntalaisten palautteita, ohjata ja neuvoa sekä edistää ikääntyneiden oikeuksia. ”Asiamiehenä tehtäväni ei ole puhua ikäihmisen puolesta, vaan varmistaa, että hänen oma äänensä tulee kuulluksi”, tiivistää Piironen.
Julkaisun neljännessä osassa käsitellään yhteisöllisen asumisen muotoja, joiden kautta voidaan myös mahdollistaa asioiden ajamista. Briitta Koskiaho kuvailee erilaisia sukupolviyhteisöjä ja -kortteleita, joita on perustettu viimeisten vuosikymmenten aikana niin suuriin kaupunkeihin kuin pienemmille paikkakunnillekin. Tutkimusten mukaan ikääntyneet ovat kiinnostuneita erilaisista yhteisöllisistä toimintamuodoista, joiden kautta vähennetään yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Apua arkeen voi saada naapureilta tai asuinalueen neuvontapisteestä. Sakari Möttönen kertoo tarkemmin Jyväskylän Varttuneiden Asumisoikeusyhdistys Jason rakennuttamista asumisoikeusasunnoista, joiden tarkoitus on edistää yli 55-vuotiaiden edellytyksiä monipuoliseen ja virikkeelliseen elämään tukemalla heidän mahdollisuuksiaan asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. ”Oleellista on, että niissä ei tarjota vain asuntoa vaan asumisen tapaa”, korostaa Möttönen. Taloissa on toiminnanohjaaja, joka järjestää toimintaa ja auttaa asukkaita asioiden ajamisessa. Mervi Janhunen-Ruusuvuori esittelee taas kaksi ideaa, joista voisi olla apua julkaisun kansalaistutkijoiden esittämiin ongelmiin: kansalaisneuvonta sosiaalialan opiskelijoiden ja vapaaehtoisten voimin, sekä Tukea arjen sujumiseen (TUAS) -toimintamalli, jossa sosiaaliohjaaja neuvoo ja opastaa sekä tarjoaa psykososiaalista tukea. Toimintamallit ovat vasta vireillä Tampereen Setlementti ry:n toiminnassa, mutta kummissakin on sisäistettynä vahva asioiden ajamisen näkökulma. Tiina Kuisma kertoo Oriveden Aunen ja Erkin Koti -säätiöstä, jonka palvelumalli on esimerkki osallisuuden edistämisestä yhteiskehittämisen tuloksena. Tavoitteena on, että ikääntyneet määrittävät yhdessä tarvitsemiaan palveluja ja ovat aktiivisesti mukana kehittämässä niitä. Lopuksi Taimi Tulva kertoo Virossa tehdystä tutkimuksesta, jossa kartoitettiin, millaisia yhteisöllisiä toimintamuotoja ihmisillä on ja mitkä he kokivat hyviksi käytännöiksi. Tutkimuksessa nousi esille, että varsinkin johtajuudella on suuri merkitys yhteisötoiminnassa. Positiivisella asenteella varustettu johtaja inspiroi ja innostaa muita aktivoitumaan, mutta ilman hyvää johtajaa toiminta ei kehity.
Vanhat ihmiset digimaailman muutoksen pyörteissä: kohti avusteista osallisuutta -osassa käydään läpi digitaalisuuden haasteita. Olli Hämäläinen kertoo kokemuksistaan ikääntyneiden digiopastuspisteistä. Eniten opastamisaikaa vievät erilaiset teknisten laitteiden ongelmatilanteet sekä tietokone- ja älylaitteiden peruskäytön opettaminen. Sähköisten palvelujen käyttöä estää esimerkiksi se, ettei ikääntyneillä ole aiempaa kokemusta laitteiden käytöstä, eivätkä itse laitteet ole helppokäyttöisiä. Briitta Koskiaho korostaa omassa tekstissään sitä, että yhteiskunnan vaatimukset mahdollisimman pitkään kotona asumisesta sisältävät vaatimuksen kehityksen aktiivisesta seuraamisesta, jotta pystyy ajamaan asioitaan ja toimimaan kansalaisena. Nykyään ei enää riitä, että hoitaa asioita tietokoneella, vaan kehityssuunta on vielä vahvemmin kohti mobiililaitteita. Digiloikka on valtava, jos tietokoneetkaan eivät ole tulleet tutuiksi. Uusien laitteiden ja palvelujen opettelu on mahdollista, mutta jatkuva uuden omaksuminen nopeassa tahdissa tekee tilanteesta haasteellisen ikääntyneelle. Lisäksi henkilökohtaista palvelua on vaikea saada halutessaan. Koskiaho näkee kuitenkin uudella teknologialla, kuten puheohjauksella, olevan mahdollisuuksia toimia ikääntyneiden arjen apuna, mutta sen lisäksi tarvitaan mahdollisuuksia henkilökohtaiseen palveluun ja neuvontaan.
Koskiaho tiivistää lopuksi ikääntyneiden haasteet kolmeen ongelmaan: ikääntyneet joutuvat kamppailemaan oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan julkisen sektorin kanssa, kun he ovat palvelujen tai avun tarpeessa; lisäksi erilaiset palvelu- ja tietojärjestelmät ovat hyvin monimutkaisia ja niiden suunnittelussa ei ole otettu huomioon erilaisia käyttäjäryhmiä, kuten ikääntyneitä. Konkreettisina ratkaisuina julkaisun tekijät ehdottavat senioriluotsien kouluttamista. Senioriluotseilla olisi tietoa erityisryhmistä, palveluista sekä taitoa digiasioiden neuvomisessa ja opettamisessa. Senioriluotsien lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa voitaisiin huomioida paremmin potilaiden ja asiakkaiden neuvonta. Lopuksi tekijät ehdottavat lähipalvelupisteiden perustamista asuinalueiden yhteyteen, joissa senioriluotsit työskentelisivät. Näin varmistettaisiin sekä henkilökohtaisen että lähellä tapahtuvan neuvonnan ja opastamisen mahdollisuus.
Ihan pihalla -julkaisun pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.
