Sosiaali- ja terveysministeriölle STM071:00/2012
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus esittää lausuntonaan seuraavaa:
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus kutsui koolle Keski-Suomen kuntien edustajia ja muita lastensuojelutoimijoita 16.9.2013 lausunnon laatimiseksi Sosiaali- ja terveysministeriölle.
Kokoukseen osallistui edustajia Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta, Uuraisilta, Petäjävedeltä, Perusturvaliikelaitos Saarikasta (Saarijärvi, Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Kivijärvi), Äänekoskelta, Jyväskylästä, Keski-Suomen ensi- ja turvakodilta, Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä ja Merikratos lastensuojelu oy:sta. Lisäksi kirjallisia kommentteja lähetettiin Wiitaunionista (Viitasaari ja Pihtipudas), Kinnulasta sekä Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen sosiaalityön yksiköstä. Myös Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lastensuojelutyöryhmä ja Äänekosken kaupunki toimittivat kirjallisia kommentteja toimenpide-ehdotuksiin ja laatusuosituksiin.
TOIMIVA LASTENSUOJELU -SELVITYSRYHMÄN RAPORTTI
1. Palvelurakenneuudistus ja toimivat peruspalvelut
Ennaltaehkäisevien palveluiden vaikuttavuus ja niihin panostamisen tärkeys tiedostetaan kunnissa. Tarvitaan konkreettisia tekoja palvelujen painopisteen siirtämiseksi korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään. Tähän tarvitaan toimenpiteitä valtion taholta. Myös palveluiden oikea-aikaisuuteen tulee kiinnittää huomiota. Lastensuojelun roolia tulee kehittää kaiken vastuun kantajasta toimivien peruspalvelujen tukijaksi.
Keski-Suomessa keskustelua herättää se, onko lastensuojelu perustason vai erityistason (sote/erva-alueen) osaamista. Pienissäkin kunnissa tulee olla saatavilla tarpeen mukaisia lastensuojelun palveluja, vaikka ne olisikin keskitetty. Paikallisen tuntemuksen säilyttäminen ja toimivat yhteistyöverkostot edistävät lastensuojelutyön tekemistä isoissakin rakenteissa.
Työntekijöiden liikkuvuus tulee varmistaa. Pienillä paikkakunnilla ei nykyisinkään ole saatavilla kaikkia palveluja, vaan ne haetaan suuremmista kaupungeista. Tulevaisuudessa alueet eivät saa olla liian laajoja, jotta työntekijöiden aika ei kulu kohtuuttoman paljon matkustamiseen. Jos tulevaisuudessa lastensuojelu on keskitetty sote-alueille, peruspalveluihin tulee olla saatavilla konsultaatiota ja peruspalveluja tukevaa osaamista. Kauempaa tuleva asiantuntija voi myös lisätä asiakkaan luottamusta prosessiin.
2. Toimintakäytännöt
Toimintakäytäntöjen systematisointi ja yhtenäistäminen ovat pääasiassa hyviä asioita. Niiden nähdään helpottavan toiminnan jatkamista työntekijöiden vaihtuessa, vähentävän persoonan vaikutusta tehtävään työhön, lisäävän lastensuojelun ja lastensuojeluprosessin tietoisuutta ja läpinäkyvyyttä sekä lisäävän työn suunnitelmallisuutta. Toimintakäytäntöjen yhtenäistäminen turvaa asiakkaiden asemaa, yhtenäistää lain tulkintaa ja helpottaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Vaikutuksia nähdään olevan myös työntekijän oikeusturvan paranemisessa. Työn systematisointi voi helpottaa työn resursoinnin perustelemista ja selkeiden työkäytäntöjen avulla tunnistetaan paremmin työntekijöiden lisäosaamisen tarvetta.
Toimintakäytäntöjen systematisoinnin riskeinä on, että aika- ja resurssipulassa perheitä määritellään toimintakäytäntöjen kautta. Käytäntöjen systematisointi ei itsessään toimi ellei sen toteuttamiseen ole resursseja. Sosiaalityöntekijällä tulee olla mahdollisuus käyttää asiantuntijuuttaan tilanteen arvioimiseksi ja räätälöidä toimintoja asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Myös paikallisten olosuhteiden ja hyvinvointiin vaikuttavien asioiden merkitys lastensuojelun toimintatapoihin tulee huomioida.
3. Lastensuojelun erikoistumiskoulutus ja työntekijämäärän lisääminen
Lastensuojelu on vaativaa työtä, johon tarvitaan riittävää erikoistumiskoulutusta. Erikoistumiskoulutus tukee yhtenäisten työkäytäntöjen syntymistä. Nykyisten tutkintorakenteiden ja resurssien puitteissa ei yliopistojen peruskoulutukseen ole mahdollista lisätä lastensuojeluun paneutuvia sisältöjä nykyistä enempää. Talentia on esittänyt koulutuksen lisäämistä ja näin onkin tehty, mutta yliopistot eivät ole voineet lisätä opetusresursseja samassa suhteessa.
Ammatillisella lisensiaatintutkintoon tähtäävällä lapsi- ja nuorisotyön erikoistumiskoulutuksella on oma merkittävä paikkansa, jotta lastensuojelun käytäntöjen kehittäminen jatkossakin turvataan. Yhtenäinen erikoistumiskoulutus lastensuojeluun saa kannatusta, mutta koulutuksen järjestäminen vaatii runsaasti lisäresursseja. Myös kysymys, kuka vastaa täydennyskoulutuksen kustannuksista, tulisi ratkaista.
Lastensuojeluun liittyvät ammatilliset täydennyskoulutukset ovat sisällöltään kirjavia ja kestoltaan epäyhtenäisiä. Olisi tärkeää luoda yhtenäiset laatukriteerit eri tahojen järjestämälle täydennyskoulutukselle. Myös työnantajien olisi tärkeää laatia työntekijöilleen ja työyhteisöilleen selkeä täydennyskoulutussuunnitelma esimerkiksi kehityskeskustelujen yhteydessä, jotta kouluttautuminen olisi entistä suunnitelmallisempaa.
Yhtenä avainkysymyksenä nähdään lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden saatavuus ja riittävyys. Tällä hetkellä etenkin pienten kuntien on vaikea rekrytoida päteviä työntekijöitä, joten myös erikoistumiskoulutukseen on vaikea ohjata työntekijöitä. Keski-Suomen kuntien työntekijät ovat esittäneet toiveekseen työn ohella tehtävän pätevöitymiskoulutuksen käyttöönottoa.
Hallituksen esityksenä on ammattirakenteen muuttaminen laskemalla sosiaalityön pätevyysvaatimuksia. Tämä on huolestuttava suuntaus mm. asiakkaiden oikeuksien toteutumisen kannalta. Lastensuojelun asiakastyön monimutkaiset prosessit ja vaativat viranomaispäätökset edellyttävät hyvin korkeatasoista osaamista. Eri asia on monipuolistaa lastensuojelun ammatti- ja tehtävärakennetta. Lapsen asioista vastaavalle työntekijälle on määritelty erittäin suuri vastuu ja lukuisia tehtäviä, joista osassa esimerkiksi sosionomien osaaminen olisi hyödyksi.
Tutkimustoiminnan kehittämisessä tulee huomioida ja hyödyntää toiminnassa olevat tutkimuskeskukset ja tutkijaverkostot. Keski-Suomessa on pitkät perinteet lapsiin ja perheisiin liittyvässä tutkimuksessa ja kehittämisessä. Esim. Jyväskylän yliopistossa on toiminut vuodesta 1990 Suomen ainoa Perhetutkimuskeskus, joka on vuodesta 2003 koordinoinut valtakunnallista, monitieteistä perhetutkimuksen tutkijakoulua. Ainakin osan tutkimuksesta tulisi kohdistua hyvin lähelle lastensuojelutyön käytännön kysymyksiä ja kehittämistyötä.
Niin kehittämistyössä kuin koulutuksessakin on tärkeää hyödyntää nykyistä enemmän olemassa olevaa tutkimustietoa. Tutkimustiedon rooli ja välittyminen käytäntöön ja toisin päin nähdään tällä hetkellä sattumanvaraisena. Esimerkiksi opiskelijoiden tiiviimmällä ohjauksella opinnäytetöissä voitaisiin hyödyttää niin käytäntöä kuin tutkimusta. Kunnissa on halukkuutta tiivistää tutkimusyhteistyötä yliopistojen kanssa.
Sosiaalialan osaamiskeskuksilla on ollut keskeinen rooli pitkäkestoisessa kehittämistyössä ja lastensuojelun asiantuntijuuden vahvistamisessa. Tämä edellyttää osaamiskeskuksiin riittäviä voimavaroja. Käytännön kysymyksiin pureutuvasta kehittämisestä esimerkkinä on Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen vuosia järjestämä lastensuojelukysymyksiin perehtyneen kiertävän erityissosiaalityöntekijän palvelu, jolla on menestyksekkäästi tuettu läheltä ja edullisesti pienten kuntien lastensuojelun sosiaalityötä.
4. Lastensuojelun tietopohjan, ohjauksen ja valvonnan vahvistaminen
Tällä hetkellä kuntien erilaiset asiakastietojärjestelmät kuten Pro Consona tai Effica eivät tue lastensuojelutyötä eikä niistä saa helposti esimerkiksi aluehallintoviraston vaatimia tilastoja määräajoista. Kirjaamiseen tai tietojen antamiseen ei saisi mennä ylimääräistä aikaa tietojärjestelmän vaikean käytettävyyden takia. Lastensuojelun dokumentoinnin menetelmiä tulee kehittää. Laadukkaan palvelun /dokumentoinnin yksi edellytys on, että siihen on käytettävissä riittävästi aikaa.
Kuntien erilaiset asiakastietojärjestelmät hidastavat yhteistyön tekemistä kuntien välillä. Tiedon saannin helpottamiseksi tietojärjestelmiä tulee yhtenäistää, etenkin kun ollaan siirtymässä suurempiin palvelualueisiin.
Tilastotieto ja valvonnan kautta epäkohdista saatava tieto pitäisi saada nykyistä helpommin suunnitelmallisen työn kehittämisen pohjaksi. Valvonnan suhteen on tärkeää painottaa sisällöllistä laatua aikamääreiden ja lukumäärien lisäksi. Esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvityksen tekeminen määräajassa ei aina takaa sisällöllistä laatua. Tietojärjestelmien puutteiden ja vaikean käytettävyyden vuoksi kuntien lastensuojelusta tuotettava tieto on osittain epäluotettavaa.
5. Yhteistyökysymykset
Toimintaehdotuksissa lapsen tukeminen omassa toimintaympäristössään ja arjessa on nostettu tärkeäksi asiaksi. Tämä edellyttää ja toivottavasti synnyttää vastavuoroista yhteistyötä eri toimijoiden välille. Arjessa auttaminen mahdollistaa kaikkien toimijoiden osaamisen hyödyntämisen lapsen tilanteen selvittämisessä ja eteenpäin saattamisessa. Tämä edellyttää myös peruspalvelujen toimivuutta.
Tiedonvaihtoa ja eri viranomaisten välistä yhteistyötä tulisi entisestään selkeyttää. On tilanteita, joissa sama perhe voi olla asiakkaana monessa eri paikassa eri toimijoiden siitä tietämättä. Myös toimijoiden rooleja tulisi selkeyttää, esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja lastenvalvojan työnkuvat tulisi eriyttää pienissä kunnissa. Samoin muut rooliristiriitoja aiheuttavat työyhdistelmät tulisi poistaa. Ei ole tarkoituksen mukaista, että huolto- ja tapaamisoikeuksia koskevia kiistoja ratkotaan lastensuojelun keinoin. Toimivat lastenvalvojan palvelut ovat ensisijaisia peruspalveluja lastensuojeluun nähden ja eroperheissä asuvan lapsen etu.
Raportissa ei ilmene, miten lähi- ja etävanhemmuus huomioidaan lastensuojelutyöskentelyssä. Perhekäsite tulisi määrittää lapsen asuinperhettä laajemmaksi. Työskentelyn lähtökohtana pitää olla lapsen oma määritelmä siitä, ketä hänen perheeseensä kuuluu.
Huolto- ja tapaamisasioihin liittyvä ehdotus 17 tuetuista ja valvotuista tapaamisista olisi kunnille uusi tehtävä. Valvotut tapaamiset ovat hedelmällinen paikka tehdä suunnitelmallista työtä syntymävanhempien kanssa, jotta lapsen etu voisi toteutua mahdollisimman hyvin.
5. Jälkihuolto
Toimenpide-ehdotus nro 21 jälkihuolto-oikeuden jatkamisesta 25 ikävuoteen on herättänyt Keski-Suomessa runsasta keskustelua. Ikärajan nostaminen jälkihuollossa nähdään toisaalta hyvänä asiana. Pelkkä jälkihuollon ikärajan nostaminen ei takaa sitä, että nuori selviytyy omassa elämässään. Mikäli jälkihuollon ikärajaa nostetaan, se vaatisi runsaan taloudellisen resursoinnin lisäksi jälkihuollon toimintatapojen yhtenäistämisen valtakunnallisesti. Muutoin vaarana on, että jälkihuollosta muodostuu pelkkä taloudellinen tuki. Esitys on kaiken kaikkiaan toiminnallisesti ja taloudellisesti haasteellinen.
LASTENSUOJELUN LAATUSUOSITUKSET
Yleisesti laatusuositusten koettiin tukevan työtä, mikäli ne tulevat voimaan ja saadaan osaksi käytäntöjä.
Henkilöstön resurssoinnin tulisi perustua asiakasmääriin. Aikaan perustuva määritelmä on epämääräinen ja tulkinnanvarainen peruste. Ajalla mittaamista on vaikea käyttää rekrytoinnin perusteena. “Aktiivisen työn” määrittely on vaikeaa, sillä esimerkiksi yhdennetyssä työssä voi lastensuojeluun käytettävän ajan määrä vaihdella paljonkin. Ehdotetun kahden tunnin aikamääreen nähdään olevan hyvin yksinkertaistettu malli; tarvittavan ajan määrä riippuu työskentelyn vaiheesta ja asiakkaan yksilöllisestä tarpeesta.
Asiakasmäärän ohella voisi mittarina käyttää työmäärän jakamisessa asiakastyöntekijöiden kesken laskettavissa olevia prosesseja: tarpeen selvitys, huostaanoton valmistelu, huostaanoton purku jne.
Asiakasmäärien rajaaminen vaatii resurssien lisäystä. Asiakasmäärien rajaamisessa tulisi huomioida, että pienissä kunnissa etäisyydet kotikäynneille voivat olla hyvinkin pitkiä ja aikaa vieviä, mikä on pois asiakastyöstä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus yhdenmukaistanee toiminta-alueiden kokoa, mutta jatkossakin työn organisointi tulee vaihtelemaan eri kunnissa ja yhteistoiminta-alueilla ja tämän vuoksi resurssien määrittely on ratkaistava nopeasti.
Erilaisten työn organisointitapojen, työkäytäntöjen ja laatuvaatimusten vaikutusta lastensuojelun kuormitukseen on hyvä pilotoida, mutta nykyiset lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät vaativat nopeaa puuttumista asiaan.
Sopiva asiakasmäärä voisi olla 35–40 lasta sosiaalityöntekijää kohden. Tämä mahdollistaisi suunnitelmallisen työskentelyn asiakkaiden kanssa, asiakkaiden, biologisten vanhempien ja sijaisperheen laadukkaan kohtaamisen sekä dokumentoinnin.
Henkilöstörakennetta pitää pystyä monipuolistamaan ja suuntaamaan uudella tavalla esimerkiksi sosiaaliohjauksen ja perhetyön kohdistamisella. Lastensuojelun työparityöskentelyn kehittäminen yli ammattikuntien on hyvä suuntaus, mutta sosiaalityöntekijällä tulisi olla mahdollisuus käyttää työparinaan säännöllisesti toista sosiaalityöntekijää riippumatta siitä, minkä kokoisessa kunnassa hän työskentelee.
Lastensuojelun asiakasprosessin pilkkominen osiin on työntekijöiden työn hallinnan kannalta hyvä asia. Asiakkaan näkökulmasta asiakasprosessi saattaa näyttäytyä pirstaloituneena eikä luottamuksellista, pitkäkestoista suhdetta omaan työntekijään pääse syntymään. Lapsen ja perheen kannalta kokonaisprosessista vastaava sosiaalityöntekijä olisi parempi.
Lastensuojelun asiakkuuteen ottamisen kriteerejä tulisi valtakunnallisesti avata. Lastensuojeluilmoituksia tulee kuntiin vuodessa satoja, ja niistä vain osassa aloitetaan lastensuojelutarpeen selvitys. Lastensuojeluprosessin alkuvaiheen kehittämiseen on syytä paneutua ja esimerkiksi lisätä palveluohjausta alkuarvioinnin osana ja sopiviin palveluihin ohjaamisessa.
Jyväskylässä 30.9.2013
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Marja Heikkilä Tanja Hänninen
johtaja kiertävä lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä
