Yhteisöllisessä sosiaalityössä kokeillaan rohkeasti uutta

Huhtasuon Kylätoimiston takahuone oli ääriään myöten täynnä, kun maakunnallinen aikuissosiaalityön työryhmä kokoontui työkokouksen merkeissä joulukuun ensimmäisenä maanantaina. Päivän tarkoituksena oli keskustella yhteisösosiaalityöstä, jota lähestyttiin niin teoreettisesta kuin käytännönkin näkökulmasta. 

Työkokous lähti käyntiin, kun Kosken Yhdessä ei olla yksin -hankkeen projektikehittäjä ja työryhmän koordinaattori Marianne Kuorelahti toivotti osallistujat tervetulleeksi Huhtasuolle. Kuorelahti kertoi työryhmän synnystä, joka juurtaa juurensa PRO SOS -hankkeeseen, joka päättyi tämän vuoden kesänä. Hankkeen päättymisen jälkeen onkin ajankohtaista miettiä, miten aikuissosiaalityön työryhmä toimii tulevaisuudessa, jotta voitaisiin ylläpitää yhdessä luotua toimintakulttuuria. 

Huhtasuon Kylätoimiston sekä Ihmisten Ilmoille! -hankkeen toimintaan tutustuttivat tarkemmin toiminnanjohtaja/projektipäällikkö Kirsi Valkonen ja ohjaaja Henna Autio. Huhtasuon ASA ry on toiminut jo yli 20 vuoden ajan ja pitänyt yhtä kauan matalan kynnyksen kohtaamispaikkaa Huhtasuolla. Kylätoimistossa toimintaa järjestävät vapaaehtoiset ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevat henkilöt, ja tilassa vuokralla on kaupungin työllisyyspalvelut, jotka ovat tätä kautta pystyneet jalkautumaan tehokkaasti Huhtasuolle. Pääosin kävijät ovat iäkkäämpiä henkilöitä, mutta myös esimerkiksi työelämän ulkopuolella olevia ja maahanmuuttajia. Valkonen huomauttaa, että toisista ihmisistä huolehtiminen näkyy ja välittyy kaupunginosassa. Samaa mieltä on ohjaajana työskentelevä Autio, joka painottaa, että asukkaiden kohtaaminen jo heti sisälle astuttaessa on hyvin tärkeää, sillä joillekin se voi olla ainoa kohtaaminen päivän aikana. Kylätoimistossa poiketaan moninaisten asioiden vuoksi ja paikalta löytyy ryhmätoiminnan lisäksi digiapua, neuvontaa sekä asioimisapua. 

Yhteisöllisyyteen kohdistuvat odotukset, esteet ja mahdollisuudet 

Kylätoimiston esittelyn jälkeen puheenvuoron sai sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies, joka aloitti esityksensä kuvaavalla esimerkillä siitä, kuinka sosiaalityö on nykyisin kuin jatkuvaa hukkuvien pelastamista joesta, joka ei anna mahdollisuutta selvittää, miksi ihmiset ovat veden varaan alun perin joutuneet. Sosiaalityö on perinteisesti jakautunut yksilö-, ryhmä- ja yhdyskuntatyöhön, mutta kolmijaon toteutuminen on ollut toispuoleista yksilötyön korostuessa ja ryhmä- sekä yhdyskuntatyön jäädessä usein lyhytaikaisten hankkeiden vastuulle. Osallistujat kuitenkin huomauttivat, että ryhmätoiminta ja yhteisöllinen työote ovat yleistyneet viime aikoina.  

Matthies kertoi, millaisia ristiriitaisia paineita yhteisöllisyyden tukemiseen sosiaalityössä kohdistuu: toisaalta yhteisöllisyys nähdään ratkaisuna moniin ilmiöihin ja siihen kohdistuu suuria odotuksia, mutta toisaalta annetaanko sosiaalityölle puitteita, jotka mahdollistavat yhteisöllisen työotteen? Poliittisessa puheessa yhteisöllisyys näyttäytyy kansalaisyhteiskunnan vahvistajana ja osallisuuden sekä ennaltaehkäisevän työotteen mahdollistajana. Sen odotetaan myös auttavan monien ilmiöiden, kuten yksinäisyyden, lieventämisessä ja toimivan sosiaalisten kuplien puhkojana. Yhteisöllisyydelle asetetaan myös toiveita korjata sote-järjestelmässä olevaa hoivavajetta ja työvoimapulaa, kun hoito jakautuu useammalle toimijalle ja ympäröivälle yhteisölle. Vaikka odotukset ja tarpeet ovat suuret, on yhteisöllisyyden mahdollistamiselle monia esteitä. Esimerkiksi markkinat korostavat koko ajan enemmän yksilöllisyyttä ja yksiöissä asuminen yleistyy. Palvelujärjestelmät etääntyvät pienemmiltä paikkakunnilta ja tehokkuutta seurataan vain yksilötyön suorituksina, eivätkä tietojärjestelmät mahdollista aina edes yhteisöllisten seikkojen kirjaamista. Yhteisölliselle työlle jää hyvin vähän resursseja ja uuden kokeileminen vaatii rohkeutta sekä oikeanlaista työkulttuuria. 

Professori Aila-Leena Matthies kertoo yhteisöllisyyteen kohdistuvista odotuksista ja rajoituksista.
Professori Aila-Leena Matthies kertoo yhteisöllisyyteen kohdistuvista odotuksista ja rajoituksista.

Odotuksista ja esteistä huolimatta yhteisöllisyydelle mahdollisuuden antavat hyvät kokemukset erilaisista kokeiluista ja kehittämishankkeista saatava osaaminen ja tieto. Monitoimijaiset verkostot, joissa kolmas sektori ja asiakkaat ovat mukana, tuovat yhteisöllisyyttä työn tekemiseen ja mahdollistavat moninaisen tiedon hyödyntämisen. Yhteisöllisyyttä on edistetty monissa kokeiluissa, jotka ovat jääneet elämään, kuten matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa, yhteisruokailuissa ja ekososiaalisissa innovaatioissa, joissa sosiaalisiin innovaatioihin yhdistyy myös ympäristöllinen vaikuttavuus. Matthies mainitseekin työpajojen olevan hyvä esimerkki toiminnasta, jossa yhdistyvät ekologisuus, sosiaaliset vaikutukset ja uudenlainen, markkinataloudesta poikkeava talous. Hän lopettaakin puheenvuoronsa toteamukseen, että siirtymä sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävään tulevaisuuteen perustuu yhteisöllisyydelle. 

Yhteisöllisen työn käytäntöjä Keski-Suomessa 

Seuraavaksi työkokouksen ohjelmassa siirryttiin käytännön kokemuksia läpikäyvään osioon, jonka aloittivat sosiaalityöntekijä Kirsi Miettinen ja sosiaaliohjaaja Henna-Mari Pekkanen perusturvaliikelaitos Saarikasta. He kertoivat Meidän Tuvasta, joka on matalan kynnyksen kohtaamispaikka Saarijärvellä. Se perustettiin 2017-2019 käynnissä olleen ESR-hankkeen aikana, jossa tarkoitus oli kehittää uudistetun sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalista kuntoutusta. Hankkeessa mukana oli yhden ulkopuolisen työntekijän lisäksi tiiviisti myös omat työntekijät. Hankkeen aikana kokeiltiin myös erilaisia ryhmätoimintoja, joita vietiin Saarikan kaikkiin kuntiin, sekä aloitettiin kehittäjäasiakastoiminta. Lisää Meidän Tuvasta voit lukea esimerkiksi PRO SOS haltuun -artikkelista, jossa käydään läpi esimerkkejä uudenlaisen sosiaalityön toteuttamisesta yhdessä.  

Hankkeen loppumisen jälkeen jalkautuva työ jatkuu. Meidän Tupa on edelleen kerran viikossa auki, vaikka aukiolotunteja on jouduttu supistamaan neljästä kahteen. Paikalla on aina kaksi työntekijää, jotta toinen pystyy aina tarvittaessa irrottautumaan henkilökohtaista neuvontaa varten. Suosittua ohjelmaa ovat olleet esimerkiksi ruoanlaitto ja bingo, ja toiveita toimintaa varten kerätään kävijöiltä. Meidän Tupa on ollut kävijöiden mukaan tärkeä, sillä kohtaamispaikassa pääsee näkemään tuttuja eikä tarvitse jäädä yksin. Se on myös syy lähteä pois kotoa, eikä sitä koeta ”pakkopaikaksi”, vaan kaikkeen toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista. Saarijärven lisäksi kohtaamispaikkatoimintaa pyritään yhä juurruttamaan muihin Saarikan kuntiin, mutta se vaatii aikaa ja toistaiseksi tulokset ovat olleet vaihtelevia. Myös kehittäjäasiakasryhmätoimintaa on jatkettu ja uusi ryhmä pyrkii kehittämään Meidän Tuvan toimintaa edelleen. Arvostusta toiminta on saanut myös johdon suunnalta, sillä perhe- ja sosiaalipalvelut valittiin vuoden 2018 työyksiköksi Saarikassa. 

Jyväskylästä käytännön esimerkin ryhmätyöstä tarjosivat johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Kohvakka ja sosiaalityöntekijä Minna Viitala, jotka kertoivat J-Napin toiminnasta. Se on tarkoitettu 18-29-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille, jotka tarvitsevat kiinnipitävää, pitkäaikaista tukea ja ohjausta. J-Napissa on moniammatillinen tiimi, joihin palvelun asiakkaat voivat ottaa yhteyttä suoraan tai tulla ilman ajanvarausta paikalle päivystyspäivänä. Lisäksi kerran viikossa järjestetään tapaamisia: joka toinen tapaaminen painottuu enemmän keskusteluun ja joka toinen viikko taas toiminnallisempaan ohjelmaan. Tapaamisten lisäksi J-Napissa järjestetään muutakin ryhmätoimintaa, kuten Marttojen kanssa yhteistyössä pidetyt ruokaryhmät tai Trombin kanssa järjestetty palloiluryhmä. Kohvakka ja Viitala korostavat toimijoiden yhteistyötä, sillä kaikkea ei tarvitse järjestää yksin, vaan toimintaa voidaan järjestää yhdessä. Yhteistyötä kuvastaa myös Steppi-kalenteri, johon on kerätty eri toimijoiden järjestämää ohjelmaa nuorille.

Harjoittelijoiden kokemuksia ja rohkeita kokeiluja 

Lounaan jälkeen puheenvuoro annettiin Yhdessä ei olla yksin -hankkeen työntekijöille ja harjoittelijoille. Projektikehittäjä Marianne Kuorelahti kertoi, kuinka hankkeen järjestämien tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä oli noussut tarve yhteistyölle myös sosiaalitoimen kanssa. Hankkeen loppuaikana kehittämistyötä kohdennettiin näin yhteisösosiaalityön tarkasteluun yhteistyössä kahden sosiaalityön opiskelijan kanssa. Ensimmäisenä kuultiin Pauliina Huuskosen kokemuksia Kylätoimistolta, jossa hän oli suorittanut harjoittelunsa tekemällä osallistuvaa havainnointia kohtaamispaikalla. Tarkoituksena oli tehdä näkyväksi ja kuvata yhteisöllisen sosiaalityön mahdollisuuksia matalan kynnyksen kohtaamispaikassa. Kylätoimiston lisäksi Huuskonen havainnoi myös soppatykkitoimintaa sekä viereisessä rakennuksessa tapahtuvaa ylijäämäruoan jakoa Elämän leipä ry:n toimesta. Huuskonen korostaa, että ihmisillä on selkeä tarve tulla kohdatuksi, jossa tärkeää on kuunteleminen ja myötäeläminen, kun taas palvelunohjauksellinen ote jäi tilanteissa vähemmälle. Keskusteluissa esiin nousivat arkiset asiat ja ongelmat, mutta myös syvällisemmistä aiheista puhuttiin. Puheet eivät jääneet ongelmakeskeisiksi, vaan niissä nostettiin esiin positiivisia seikkoja ja ratkaisuja haasteisiin, ja asukkaat jakoivat tietoa toisilleen sekä työntekijöille. Kylätoimisto muotoutui tärkeäksi kohtaamispaikaksi, joka antaa syyn lähteä pois kotoa ihmisten ilmoille ja saa mahdollisuuden jutella toisille. 

Myös toisen sosiaalityön opiskelijan harjoittelussa nousivat samanlaiset teemat esille. Susanne Jäntti oli suorittanut harjoittelunsa Suolahdessa Iltakahvila Pysäkissä, joka on Huhtasuon Kylätoimistoon verrattuna uusi kohtaamispaikka, ja sitä ylläpitää Suomen Siniaalto ry. Tarve yhteisölliselle toiminnalle on Suolahdessa suuri, kun palvelut ovat siirtyneet keskustaan ja julkinen liikenne toimii huonosti. Pysäkillä on käynnistetty Jäntin toimesta nyt myös erilaista ryhmätoimintaa, sillä aiemmin Pysäkillä kävijät ovat pääasiassa käyneet kahvilla ja ruokailemassa. 

Kuorelahti esitteli KAIMeR-teorian mahdollisuuksia tarkastella yhteisösosiaalityötä. Teoriassa tarkastellaan ilmiötä sen kontekstin, toimijoiden, interventioiden, mekanismien ja tuloksien sekä niissä syntyvien jännitteiden kautta. Lisää teorian soveltamisesta voi lukea esimerkiksi PRO SOS -hankkeen sivuilta. Lisäksi pyritään yhdistämään asiakkaiden, työntekijöiden ja tutkijoiden tuottamaa tietoa kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi. Yhteisösosiaalityö tarvitsee tutkimusta kohtaamisen ja yhteisöllisen työotteen pitkäaikaisista vaikutuksista, jotta se saa selkeän oikeutuksen ja toiminnan mahdollisuuden. Keskustelussa nostettiin esiin, että matalan kynnyksen paikoissa tärkeää on valita sopiva jalkautumisen paikka ja panostaa työotteeseen, jossa ei katsella koko ajan kelloa, sillä kummatkin voivat luoda virastomaisen mielikuvan. Vakavista aiheista huolimatta toiminnan pitää olla viihdyttävää, jotta se houkuttelee ihmisiä paikalle. Puskaradio ja vertaisilta saatavat suositukset ovat tärkeitä keinoja ihmisten tavoittamisessa. 

Yhdessä ei olla yksin -hankkeen projektikehittäjä Anja Saksola kertoi vielä kokemuksistaan digitaalisuuden valjastamisesta yhteisölliseen työhön. Digitaalisuus yhdistetään helposti yksin olemiseen, mutta varsinkin nuorten suhteen on hyvä tiedostaa se, että vuorovaikutus siirtyy koko ajan enemmän verkkoon, joten sinne on mentävä heidän perässä, jotta heidät voidaan tavoittaa. Tästä lähtökohdasta aloittaen Saksola oli kysynyt Äänekosken Starttipajan nuorilta, mikä olisi heille luonnollinen viestintäkanava, ja vastauksena oli Discord.

Ilmainen puhe- ja chat-ohjelma Discord on varsinkin pelaajien suosiossa, mutta hankkeen aikana sitä kokeiltiin erilaisille ryhmille. Ensimmäinen kokeilu toteutettiin tosin pelaajille: kerran viikossa kahden tunnin ajan pidettiin auki keskustelukanavaa, jonne kutsuttiin paikalle myös vierailevia asiantuntijoita. Seuraavassa kokeilussa testattiin rohkeasti kohderyhmänä omaishoitajia, joilla on usein vaikeuksia päästä osallistumaan tapaamisiin ja koulutuksiin. Vaikka osallistujina oli hyvin eri-ikäisiä ihmisiä, saatiin hyvän ohjeistuksen avulla kaikki osallistumaan Discrod-kanavalle. Omaishoitajat kokivat merkittävänä varsinkin eri teemoista saadut tietoiskut, jonka vuoksi keskustelut myös nauhoitettiin, jotta ne oli mahdollista katsoa sopivampana ajankohtana. Viimeinen kokeilu toteutettiin Jyväskylän nuorisopalvelujen kanssa viime kesänä, kun nuorille perustettiin oma kesäkanava, joka oli auki arkipäivisin neljä tunnin ajan. Tarkemmin kesäkanavasta voi lukea Kosken artikkelista. Keskustelua valvomassa ja tarvittaessa ylläpitämässä oli aina kaksi päivystäjää, ja Saksola huomautti, että nykyään on olemassa hyvin vähän valvottuja keskustelukanavia nuorille, joissa opetettaisiin samalla, miten keskustellaan asiallisesti. Nuorten kanavalla jatkettiin aiemmin hyväksi todettuja teemapäiviä ja asiantuntijoiden käyttämistä keskustelussa. Nuorten keskusteluissa esiin voi nousta yllättäviäkin teemoja, kun keskustelun pitää avoimena, ja mahdollisuudet tiedon jakamisen lisäksi vertaistukeen ovat hyvät. Nuorten Jyväskylän Discord-kanava jatkaa toimintaansa syksyllä ja mukaan haetaan uusia toimijoita ja valvojia. 

Päivän päätteeksi keskusteltiin vielä terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja aikuissosiaalityön tavoitteista siinä. Myös aikuissosiaalityön työryhmän tulevaisuutta pohdittiin, mutta ryhmän olemassaolo nähtiin edelleen merkittävänä maakunnan aikuissosiaalityön kannalta. Päivän esityksistä mieleen jäi päällimmäisenä ajatus, että yhteisöllisen työn toteuttaminen aikuissosiaalityössä vaatii rohkeutta lähteä kokeilemaan uutta, eikä asiakkaan kohtaamisen merkitystä voi korostaa tarpeeksi. Työkokouksesta jäi varmaankin jokaiselle ideoiden ituja kasvatettavaksi.