Toivakka on nuorelle hyvä paikka asua

Keväisenä lauantaina pysäytettiin nuoria toivakkalaisia pohtimaan onko nuoren hyvä asua Toivakassa, mitä toimintaa kunta ja yhteisöt tarjoavat? Kysymyksillä selvitettiin myös nuorten osallisuutta ja yksinäisyyden kokemuksia.

Yli 90 %:n mielestä Toivakassa on todella tai melko hyvä asua. Riittävästi toimintaa oli tarjolla vastaajista 60 %:n mielestä. 85 % vastaajista oli mukana nuorisotalon toiminnassa, urheiluseuroissa, koulujen kerhoissa tai kursseilla, nuorisovaltuuston vaikuttajana tai mukana seurakuntien työssä. Monenlaista uuttakin toimintaa toivottiin: scoottausta (temppupotkulautailu), tilaa hengailulle ja vapaalle toiminnalle, leffateatteria, crossirataa sekä paikkaa ja joukkuetta tenniksen pelaamiseen.

Yksinäisyyden tuntemuksia itsellään oli 18 % vastaajista ja nuorista 42 % kertoi tuntevansa yleensä muita nuoria yksinäisiä Toivakassa. Ratkaisuksi yksinäisyyteen nuoret esittivät osallistumista kerhoihin, joista löytää ystävä. Erilaiset aktiviteetit ja toiminta yleensä koettiin myös yksinäisyyttä torjuvaksi. Pienimmät vastaajista antoivat vinkiksi sen että kuka vaan lapsi tai aikuinen voi mennä leikkimään yksinäisen lapsen seuraksi.

Kun kysyttiin mitä unelmien Toivakassa olisi, vastauksena saatiin: Unelmien Toivakka olisi sellainen, jossa olisi paljon monimuotoisia harrastusmahdollisuuksia, kuten kokkikerho ja mahdollisuus pelata ulkona lentopalloa. Olisi uimahalli, nuorilla olisi siistejä ja tyylikkäitä ajanviettopaikkoja, olisi tila jossa voisi viettää aikaa kavereiden kanssa, tehdä läksyjä ja paikka olisi iltaan asti auki. Kouluissa panostettaisiin välineisiin ja pieniin korjattaviin asioihin, koulussa ei kiusattaisi. Toisaalta yksi vastaaja vastasi kysymykseen millainen olisi unelmiesi Toivakka ”Näin on hyvä”.

Kysely Toivakan nuorten hyvinvoinnista ja osallisuudesta tuotettiin kunnan työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattori Mia Frimanin kanssa yhteistuotannossa osana Toivakan hyvinvointitapahtumaa lauantaina 14.4.2018. Kysely toteutettiin sähköisesti. Vain nuorimmille vastaajille tehtiin kysely haastattelemalla, jolloin vastaukset alustaan tallensi lapsen oma vanhempi tai haastattelija. Kyselyn tuotti ja teki Yhdessä ei olla yksin -hyvinvointiyhteistyöhanke. Hanketta hallinnoi Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koske.

Lisätietoa kyselystä antaa projektipäällikkö Sirpa Pekkarinen, p. 040 653 7220, sirpa.pekkarinen(at)koske.fi