Kun kukaan ei käy kylässä

Miltä tuntuu, kun ei ole ketään kelle soittaa ja kertoa päivän tapahtumista? Elisa Tiilikaisen Jakamattomat hetket -kirja kertoo tarinoita ihmisten elämänsä aikana kokemastaan yksinäisyydestä, sen syistä, herättämistä tunteista ja seurauksista. Tutustu kirjaan Kesälukemista-tiivistelmän kautta.

Tiilikaisen Jakamattomat hetket -kirja perustuu suurimmaksi osaksi hänen väitöstutkimustaan varten tekemiinsä haastatteluihin sekä Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuksen kyselyaineistoon, joissa kummissakin seurattiin tutkittavien elämää usean vuoden ajan. Kymmenen ikääntyneen henkilön tarinoiden kautta Tiilikainen tuo esille yksinäisyyden eri sävyjä erilaisten elämäntilanteiden aikana. Kerrottujen kokemusten rinnalle Tiilikainen nostaa aihetta taustoittavia tutkimuksia Suomesta ja maailmalta.

Jakamattomat hetket -kirja

Aluksi Tiilikainen esittelee yksinäisyyden teoreettista taustaa. Sosiologi Robert S. Weissin näkemyksiin tukeutuen hän lähestyy yksinäisyyttä vuorovaikutussuhteiden näkökulmasta: on olemassa sekä emotionaalista että sosiaalista yksinäisyyttä, joista ensimmäinen johtuu läheisen kiintymyssuhteen ja jälkimmäinen sosiaalisen vuorovaikutuksen puutteesta tai toiveesta. Yksinäisyys on suhteellinen kokemus, johon vaikuttavat esimerkiksi kulttuuriset odotukset ja vaatimukset, elämänhistoria ja ihmisten erilaiset tarpeet. Tiilikainen tarkastelee yksinäisyyttä elämänkulun käsitteen kautta, joka keskittyy elämäntapahtumiin ja -jaksoihin perinteisen ikään perustuvan elämänkaariajattelun sijaan. Kirjan haastateltavat ovat kaikki ikääntyneitä, mutta Tiilikainen huomauttaa, että heidän kokemuksillaan voi olla annettavaa kaikenikäisille.

Ensimmäiseksi kirjassa käsitellään yksinäisyyttä merkityksellisten ihmissuhteiden kautta. Tiilikaisen haastattelemista ikäihmisistä monet olivat elämäntilanteessa, jossa kumppani oli joko kuollut tai avioeron jälkeen ei ollut löytynyt uutta läheistä ihmistä. Kumppanin puute herätti usein toiveita siitä, että olisi joku askareiden apuna tai iltojen seurana, kun aiemmin oli tottunut tekemään asioita yhdessä. Ystävistä ei toivottu samanlaista arjen auttajaa, mutta monet kertoivat kaipaavansa jotakuta, jolle voisi kertoa ajatuksistaan ja huolistaan. Haastateltavilla oli hyvänpäivän tuttuja, mutta he eivät täyttäneet tarvetta ystävyydestä, vaan monet kertoivat ”sopivan” ystävän kaipuusta.

Yksinäisyys voi näyttäytyä myös sukupolvien ketjussa, jos on jäänyt lapsettomaksi tai haaveet isovanhemmuudesta eivät ole täyttyneet. Varsinkin ikääntyneiden tilanteessa lapsettomuus voi näkyä myöhemmällä iällä arjen haasteina, kun ei ole jälkipolvia avustamassa vaan on pärjättävä yksin tai esimerkiksi naapurien tuella. Toisaalta perheellisyys ei takaa sitä, että lapsia tai lapsenlapsia näkisi niin usein kuin haluaisi. Lisäksi Tiilikainen korostaa, että Suomessa kynnys pyytää apua aikuisilta lapsilta on korkea: omia lapsia ei haluta vaivata. Oma lukunsa ovat lapsensa menettäneet ihmiset, jotka joutuvat miettimään uudelleen identiteettiään vanhempana. Lopuksi Tiilikainen nostaa esille lapsuuden tapahtumien merkityksen yksinäisyyden kokemisessa. Esimerkiksi vanhemman kuolema ja huonot kokemukset uusioperheen jäsenenä ovat syitä, joilla haastateltavat selittivät omaa yksinäisyyttään ja ulkopuolisuuden kokemustaan. Pitkäaikaisen yksinäisyyden taustalla saattoi olla myös kiusaaminen lapsena.

Ikääntyneiden ihmisten elämässä yksinäisyyden syy voi olla työelämästä pois jääminen. Työn mukanaan tuoman rutiinin lisäksi arjesta jäävät pois työyhteisö kontakteineen. Eläköitymiseen suhtauduttiin positiivisemmin, kun se oli vapaaehtoista, mutta monet Tiilikaisen haastattelemista henkilöistä olivat joutuneet eläkkeelle yllättäen tai vasten tahtoaan, jolloin siihen liittyi arvottomuuden ja häpeän tunteita. Syy yksinäisyyteen saattoi olla myös pieni eläke, jolloin mahdollisuudet osallistua eri aktiviteetteihin olivat pienet. Eläkkeellä oleminen saattoi olla myös hyvää aikaa elämässä, mutta terveyden heikentyessä se voi muodostua elämänvaiheeksi, jolloin on muiden hoivan varassa. Tiilikainen huomauttaakin turvattomuuden ja yksinäisyyden tunteiden ruokkivan toisiaan: elämä on turvatonta, kun ei ole ketään, ketä pyytää apuun, ja toisaalta turvattomuuden tunne rajoittaa mahdollisuuksia liikkua kodin ulkopuolella. Myös vieraaseen paikkaan tai maahan muuttaminen voi tehdä yksinäiseksi, kun uusiin ihmisiin tutustuminen voi olla vaikeaa esimerkiksi kielimuurin ja erilaisten tapojen vuoksi.

Viimeisessä luvussa Tiilikainen pohtii haastattelemiensa henkilöiden erilaisia yksinäisyyspolkuja. Joillakin heistä yksinäisyys liittyi selkeästi tiettyihin elämäntilanteisiin, kuten leskeksi jäämiseen. Tiilikainen erottaakin elämänmittaisen yksinäisyyden ja elämäntilanteisiin liittyvän yksinäisyyden toisistaan. Yksinäisyyden kokemuksen määrä saattaa lisääntyä tai vähentyä eri elämäntilanteissa. Eräs haastateltavista koki yksinäisyytensä vähentyneen, kun arkeen tuli rutiinia ja sosiaalisia kontakteja toimivan kotihoidon merkeissä, kun taas toisella henkilöllä huonontunut terveys ja kaventunut lähipiiri olivat lisänneet yksinäisyyttä entisestään. Yksi haastateltavista oli kokenut yksinäisyyttä koko elämänsä, eikä tunne ollut helpottanut vanhemmitenkaan. Lopuksi Tiilikainen miettii erilaisia keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi. Etenkin elämäntilanteisiin liittyvässä yksinäisyydessä apua voi löytyä eri elämäntilanteisiin ja -muutoksiin keskittyvistä vertaistukiryhmistä, joissa osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja vastavuoroisuuteen. Vertaistuki voi auttaa ymmärtämään omaa tilannettaan paremmin ja käsittelemään elämäntilanteisiin liittyviä muutoksia. Haasteiksi tällaisissa ryhmissä voi tosin muodostua toiminnan jatkumisen epävarmuus ja vertaistukea tarvitsevien ihmisten tavoittaminen.

”Yksinäisyyteen vastaaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta, mikäli jää tunnistamatta, miten ihmiset itse yksinäisyyttään tulkitsevat ja millaisia odotuksia he ympäröiviin sosiaalisiin suhteisiin kohdistavat”, Tiilikainen muistuttaa, sillä yksinäisyyden syvyys, syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat. Jos yksinäisyyttä tarkastelee vain yhteiskunnallisten ja sosiaalisten ongelmien juurisyynä, jäävät näkymättömiin Tiilikaisen mukaan ne monet elämäntilanteet, joissa yksinäisyyttä koetaan. Tärkeämpää olisikin puhua ihmisten osallisuuden ehdoista ja miten ihmisiä kohdellaan.

Jakamattomat hetket -kirja saatavissa kirjakaupoista ja kirjastoista.