PRO SOS – uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa (2016 – 2019)

Yhteyshenkilö

Marianne Kuorelahti
Hankekoordinaattori

Toteutusajankohta

08/2016–07/2019

Taustaa

Valtakunnallisen ESR-rahoitteisen PRO SOS – uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa -hankkeen (www.prosos.fi) Keski-Suomen osahanke käynnistyi syksyllä 2016. Osahankkeen avulla on tarkoitus kohdistaa kehittämistoimet maakunnan kaikkein heikoimmassa asemassa oleville erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Samalla tuetaan maakunnallisen sote-alueen muodostamista yhdenmukaistamalla ja uudistamalla sosiaalityön toimintamalleja.

Sosiaalihuolto ja sosiaalityö ovat suurten muutosten edessä. Maakunta- ja sote -uudistus, perustoimeentulotuen Kela -siirto sekä uusi sosiaalihuoltolaki (1301/2014) ovat keskeisiä muutostekijöitä. Palvelurakenteiden organisoinnin rinnalla sosiaalihuollon ja sosiaalityön palvelujen sisällöllinen uudistaminen on välttämätöntä.

Tavoitteet

Hanke keskittyy sosiaalityön laaja-alaiseen kehittämiseen, tukea tarvitsevien henkilöiden hyvinvoinnin ja osallisuuden systemaattiseen ja pitkäjänteiseen kehittämiseen kunnissa ja tulevissa maakunnissa sekä erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Rakenteellisen sosiaalityön sisältöjen ja toimintatapojen uudistaminen ovat tärkeitä keinoja lisätä ymmärrystä ihmisten tarpeista, niihin vastaamisen haasteista ja tarvittavista muutoksista. Hanketoiminnot tukevat kuntatoimijoita vahvistamaan mm. sosiaalihuoltolain toimeenpanoa sekä valmistautumista palvelurakenteissa ja toimintamalleissa tapahtuviin muutoksiin.

Keski-Suomen osahanke

Keski-Suomen osahankkeen tavoitteena on kehittää:

  1. Monialaisen palvelutarpeen arviointi- ja omatyöntekijätoimintamalli erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden kanssa tehtävään asiakastyöhön.
  2. Asiakastyöhön osallisuutta ja toimintakykyä edistävä kehittäjäkumppanuus-toimintamalli.
  3. Systemaattinen tiedonkeruumalli, jolla yhdistetään kehittäjäkumppanuuden kautta saatua asiakaskokemustietoa sekä työntekijän ammatillista tietoa ja luoda toimintamalli, jolla kerätty tieto voidaan hyödyntää palvelujen kehittämisessä ja päätöksenteossa.

Lisäksi kehitetään Kelan ja sosiaalityön välille toimivia yhteistyö- ja toimintatapoja.

Osahankkeeseen osallistuu 17 kuntaa eri puolilta Keski-Suomea: Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kinnula, Laukaa, Luhanka, Perusturvaliikelaitos Saarikka (Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Saarijärvi), Pihtipudas, Toivakka, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski. Hankkeen tilaisuudet ovat avoimia myös muille, sosiaalityön kehittämisestä kiinnostuneille keskisuomalaisille sosiaalialan ammattilaisille.

Hallinnoija

Valtakunnallista PRO SOS -hanketta hallinnoi Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA. Hankkeeseen osallistuu 7 sosiaalialan osaamiskeskusta, 94 kuntaa, Kuntaliitto sekä Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Hankkeen kokonaisbudjetti on 2,4 miljoonaa euroa. Rahoitusta kehittämistoimille haetaan Euroopan sosiaalirahastosta ajalle 1.8.2016 – 31.12.2018. Hanke on saanut jatkoa 31.7.2019 saakka.

Suunnitelmat, esitteet, raportit, tallenteet

Harjoitteluraportteja

Videoita ja seminaaritallenteita

Sosiaalihuoltolain koulutuspäivä 19.4.2018

Kokemuksia Kela-siirrosta seminaarin 10.1.2018 materiaali:

Sosiaalityö muutoksessa – uutta ajattelua asiakastyöhön 22.2.2017 aloitusseminaarin materiaali: