Yhteyshenkilö
Mirva Vesimäki, projektipäällikkö
Pauliina Puurtiainen, projektisuunnittelija
Anne Koivisto, projektisuunnittelija
Perustiedot
Hanke on päättynyt syyskuussa 2011.
Vuosina 2009–2011 toteutetussa HAVU-hankkeessa luotiin malli, jota kokeiltiin Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Havukeskusmalliin kuului, että asiakkaat hyödynsivät palvelua vapaaehtoisesti oman tarpeensa mukaan eikä palvelu ollut sidoksissa asiakasta koskevaan päätöksentekoon. Havukeskuksen toiminta oli kohdistettu vammaisille työnantajille, avustajana toimiville henkilöille, avustustehtäviin hakeville työnhakijoille sekä viran omaistahoille ja omaisille.
Mitä HAVU-hankkeessa on tehty?
Keskuksissa tarjottiin palvelutoimintoja, neuvonta ja ohjaus, monipuolinen rekrytointiapu, yleinen apu kirjallisissa tehtävissä, erilaiset tukipalvelut sekä työnhakijoiden esihaastattelut. Lisäksi tehtiin asiakkaiden palvelu tarpeiden kartoitusta laatimalla asiakkaille henkilökohtaisia asiakasprofiileja, joissa määriteltiin keskukseen kohdistuva asiakkaan tuen ja avun tarve. Havukeskustoimintaan kuului myös nettipalvelu Avustajaportin hyödyntäminen, jonka kautta avustajaa tarvitsevat työnantajat ja työtä etsivät avustajat saattoivat kohdata.
Hankkeen tuotoksia
Talvensola, Sivi (2012) Keski-Suomen ja Eteläpohjanmaan henkilökohtaisen avun keskusten asiakastapahtumatilastot 10/2010–9/2011 (pdf)