Yhdessä liikkeellä, omaa kulttuuria kunnioittaen

Koskessa toteutetaan Yhdessä liikkeellä -hanke, joka tähtää Keski-Suomen romaniväestön hyvinvointia edistävän toiminnan kehittämiseen. Aiempia liikunta- ja hyvinvointihankkeita koskevan selvitystyön ja yhteistyöverkostojen vahvistamisen kautta haetaan kestäviä toimintatapoja jatkotyöhön ja eri ikäisten, sukupuolisten ja taustaisten romanien hyvinvoinnin edistämiseen. Olennaista on tukea romaniyhteisön omia vahvuuksia ja voimavaroja ratkaisujen löytämisessä.

Hankkeen kohderyhmä on Keski-Suomen romanit, joita on noin 500. Suurin osa heistä asuu Jyvässeudulla ja Äänekosken seudulla. Paikalliset romanijärjestöt osallistuvat toiminnan suunnitteluun, käynnistämiseen ja siitä viestimiseen. Lisäksi hanke vahvistaa romaniasioiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan tietopohjaa sekä Keski-Suomen ja Jyväskylän asemaa tässä valtakunnallisessa erityisroolissa, joten se on osa romaniasioiden sosiaali- ja terveydenhuollon osaamiskeskustoimintaa (ROMKE).

Romaneille suunnatun, liikunnallista elämäntapaa edistävän toiminnan tarve tulee esille muun muassa THL:n toteuttaman romaniväestön hyvinvointitutkimus ROOSA:n tuloksista. Se todentaa muun muassa monet romaniväestön kansansairaudet, niihin liittyvien riskitekijöiden yleisyyden ja fyysisen toimintakyvyn vaikeudet. Tutkimuksen toteuttaneen THL:n tutkijoiden toimenpide-esityksissä suositeltiin, että liikunta- ja hyvinvointimahdollisuuksia tulee lisätä romanien osallisuutta ja romanikulttuurin omia käytäntöjä noudattaen. Tärkeää on myös, että romaniväestön vahvuudet, kuten yhteisöllisyys ja keskinäinen avunanto, hyödynnetään voimavaroina liikkumiseen ja terveyteen liittyvien ongelmien ratkomisessa.

Jyväskylän kaupungin liikuntatoimi ja aikuissosiaalityö ovat aiemmin järjestäneet romaneille liikuntahankkeita (Romanit liikkeelle 2012-2014), mutta niiden tuloksista on hyvin vähän systemaattisesti kerättyä, analysoitua ja raportoitua tietoa. Toiminnalla oli hyviä välittömiä vaikutuksia romanien liikkumisaktiivisuuteen, fyysiseen kuntoon ja painoon, mutta useat käytännöt loppuivat silti hankkeen päättyessä. Nyt on tarkoitus analysoida tarkemmin muun muassa näitä lopahtamisen syitä. Tietoa kootaan lisäksi muualla Suomessa toteutetuista romanien liikunta- ja hyvinvointihankkeiden toiminnasta, tuloksista ja mahdollisista vaikutuksista. Koskessa tehtävä selvitysyhteistyö palvelee siten myös Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymän (KeHO) osaamista vähemmistöryhmien hyvinvoinnin edistämisessä.

”Keski-Suomesta ollaan rakentamassa hyvinvoinnin edistämisen edelläkävijämaakuntaa. On tärkeää, että strateginen kehittäminen tapahtuu tiedostaen, että me maakunnan asukkaat olemme todella moninainen joukko ihmisiä, joilla on lukemattomia yksilöllisiä elämäntapoja, tottumuksia ja kulttuurisia käytäntöjä. Kaikilla ei ole yhtäläisiä resursseja eikä edellytyksiä esimerkiksi liikunnan harrastamiseen. Ihmiset itse tietävät, mikä estää heitä liikkumasta tai hakeutumasta erilaisten liikuntapalveluiden piiriin, joten myös ratkaisuja tulee etsiä yhdessä heidän kanssaan”, painottaa  hankekoordinaattorina aloittava Päivi Kivelä.

Yhdessä liikkeellä -hankkeen suunnittelu ja valmistelu on toteutunut innostuneessa ja rakentavassa yhteistyön hengessä.

”Toivonkin, että tämä yhteistyöhanke tuottaa yhden onnistuneen mallin siitä, miten vähemmistöryhmiin ja eri kulttuureihin lukeutuvat ihmiset ovat entistä vahvemmin toimijoita omassa asiassaan ja löytävät itselle mielekkään ja pysyväksi jäävän, arjen voimavaroja tukevan tavan liikkua.”, Kivelä visioi.

Yhdessä liikkeellä -hanke aloittaa toimintansa elokuussa. Hankkeessa toimii yksi tutkimuspohjaiseen kehittämistyöhön erikoistunut hanketyöntekijä. Keski-Suomen liitto on myöntänyt Koskelle 23 050 euron hankerahoituksen.

Yhteistyöverkostossa ovat mukana Jyväskylän Romaninaiset ry, Jyväskylän Romaninuoret JyväsRoma ry, Äänekosken Romanit ry, Jyväskylän kaupunki, Äänekosken kaupunki, Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Koske, joiden työntekijät edistävät hankkeen toteutumista verkostoillaan ja työpanoksellaan. Yhteistyöverkostoa laajennetaan hankkeen aikana kattamaan koko Keski-Suomen maakunta.

Lisätietoja
Päivi Kivelä
hankekoordinaattori
Puh. 040 350 0266
etunimi.sukunimi@koske.fi