Uudistuuko maakunnallinen sosiaalihuolto

Jälleen kerran olemme jännittämässä, ehtiikö hallitus saada sote-uudistuksen valmiiksi ennen hallituskauden loppua. Tällä hallituskaudella sosiaalihuollon rooli sote-uudistuksessa näyttää pienentyneen voimakkaasti. Kun aikaisemmin sote-integraatio oli keskeinen tavoite, nyt entistä keskeisempään rooliin on noussut terveydenhuollon palvelujen nopea ja tehokas saatavuus. Sosiaalihuollosta sen sijaan on tehty monitasoista, pirstaleista ja vaikeasti hahmotettavaa. Se läheisyysperiaate, joka on ollut nykyisen kunnallisen sosiaalihuollon paras puoli ollaan menettämässä eikä niitä hyviä mahdollisuuksia, joita sote-integraatio olisi tuonut olla saavuttamassa, jos sosiaalihuollon väki ei tartu aktiivisesti haasteeseen!

Asiakasnäkökulmasta lapsiperheiden, työikäisten ja vanhusten palvelutarpeisiin tai elämän ongelmakysymyksiin on tärkeää saada vastauksia mahdollisimman matalilla kynnyksillä, sillä usein jo avun hakeminen on vaikeaa. Jos joutuu moneen kertaan selvittämään eri ihmisille aina uudestaan tilannettaan, väsyy helposti ja oikea apu jää saamatta. Siksi nyt ehdotetuista sote- ja perhekeskuksista tulisi tehdä aidosti monitoimijaisia ja nopeaan apuun kykeneviä. – Paikkoja, joissa ihmisistä pidettäisiin huolta ja joissa he saisivat eväitä tukea toisiaan ja auttaa itseään – eikä vain ohjattaisi eteenpäin.

Maakunnissa, joissa ei ole vielä alueellisia malleja kokeiltu, tarvittaisiin sosiaalipalveluiden uudelleenorganisointiin todella merkittävää panostusta. Muutos on huomattavasti suurempi kuin terveydenhuollon palvelujen kohdalla. Siirtyminen kuntapohjalta aluepohjalle on historiallinen! Keski-Suomen kunnat ovat resursoineet sote- ja maakuntasuunnittelua Suomen kitsaimmin. Onko kyse siitä, että sosiaalipalveluista halutaan pitää kiinni viimeiseen asti? Tosiasia kuitenkin on, että oli hallituspohja mikä tahansa, palvelut ovat siirtymässä aluepohjalle. Maakunnan kunnilta kaivataan nyt yhteistä näkemystä uudesta sosiaalihuollosta, jotta asukkaiden palvelut turvataan muutoksissa ja ne voivat uudistua muuttuvien tarpeiden mukaan.

Marja Heikkilä, johtaja
0400 546 613, marja.heikkila@koske.fi