vapaaehtoistoiminta

Meijän Mielen viimeinen syksy starttasi

”Suomen kesä kestää hetken aikaa vaan…” laulussakin sanotaan ja siltä se myös tuntui. Nopeasti hujahti heinäkuu ja nyt ollaankin jo täydessä työn touhussa. Iso voimainponnistus on saatu päätökseen, kun pienellä työyhteisöllä emännöitiin vuotuisia Valtakunnallisia osaamiskeskuspäiviä 23.-24.8. Peurungassa. Päivät onnistuivat mainiosti ja saimmepa ujutettua päivien ohjelmaan myös mielen hyvinvoinnin teemaa. Tutuista kuvioista ja hankkeen alasajosta koostuu tämä syksy.

Meijän Mielen kesäkuulumiset

Kiitoksena toimimisesta hankkeen kaveritoiminnassa tarjosimme vapaaehtoisille illallisristeilyn Päijänteen aalloilla. Ilta oli kaikin puolin onnistunut sekä sään, maisemien, ruuan että seuran puolesta.

Kesälomakausi kolkuttelee jo ovella ja hanke hiljeneekin heinäkuun ajaksi. Syksyn kuvioita on jo lyöty lukkoon ja kalenteroitu. Hankkeen päättymisen häämöttäessä on myös suunniteltu päätöstapahtumia, joista lisätietoa myöhemmin.