Romaniasioiden osaamista sote-alalla vahvistetaan

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa (Koske) on käynnissä selvitys romaniasioista sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kartoituksessa pyritään tunnistamaan sekä hyviä käytänteitä että haasteellisia kehittämisen kohteita. Kootun tiedon pohjalta tehdään esitys siitä, kuinka romaniasiat tulisi ottaa huomioon uudistuvissa sote- ja maakuntarakenteissa.

Suomen yhdentoista sosiaalialan osaamiskeskuksen yhteisenä tehtävänä on kehittää sosiaalialan asiantuntemusta ja erityisosaamista vaativia asiantuntijapalveluja. Osaamiskeskuksista yksi palvelee saamelaisten ja yksi ruotsinkielisen väestön erityistarpeita. Koske on tehnyt romaniasioihin liittyvää kehittämistyötä yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa jo useiden vuosien ajan. Vuodenvaihteessa käynnistetyssä ROMKE-hankkeessa kootaan eri tahoille pirstaloitunut romaniasioiden erityisosaaminen yhteen paikkaan.

Hanke edistää yhdenvertaisten palvelujen saatavuutta eri väestöryhmille maan eri osissa. Sote- ja maakuntauudistuksessa palveluntarjoajien tulee kohdella asiakkaitaan tasa-arvoisesti ja heidän omien tarpeidensa pohjalta. Erityisryhmät otetaan selvityksen kohteeksi, jotta heille saadaan varmistettua samanarvoiset palvelut kuin pääväestölle.

Koske on sosiaalialan teorian ja käytännön kohtaamispaikka. Kuntien, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten ohella tärkeitä yhteistyötahoja ovat kansalaisjärjestöt. ROMKE-hanke tarjoaa hyvän mahdollisuuden rakentaa kulttuurilähtöistä sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista yhdessä eri alojen toimijoiden kanssa.

Lisätietoja: Päivi Gynther, p. 040 159 6950, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
http://koskeverkko.fi/hankkeet/muita-hankkeita/romaniasiain-sosiaali-ja-terveydenhuollon-osaamiskeskus-romke/
Tiedotetta saa jakaa vapaasti.