Maakuntamuutos on myös uusi mahdollisuus järjestöille

Kesälomille lähdön kynnyksellä saimme todeta, että tämän kertainen Keski-Suomen maakunta- ja sote-uudistuksen esivalmistelu on päättymässä. Asiantuntijatyöryhmien loppuraportit löytyvät www.ks2019.fi -sivustolta tästä linkistä. Laajasta aineistosta kannattaa katsoa erityisesti KS sote -loppuraportti ja Kasvupalvelut -raportti, sillä siellä käsitellään asioita myös järjestöjen näkökulmasta.
Raporteissa todetaan mm. että kasvupalvelulla tähdätään väestön taloudelliseen hyvinvointiin, korkeaan työllisyysasteeseen ja osallisuuden lisääntymiseen. Tämä mahdollistetaan lisäämällä julkisen, kolmannen sektorin ja yritysten yhteistyötä ja hyödyntämällä järjestöjen erityisosaaminen niin kunnissa kuin maakunnassakin. Kolmannen sektorin toimintaedellytyksiä vahvistamalla turvataan kansalaisten osallistumismahdollisuudet sekä aito valinnanvapaus ja palveluiden monipuolisuus ja kansalaislähtöisyys.

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus KOSKEn Yhdessä ei olla yksin -hyvinvointiyhteistyöhanke kehittää kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä asukkaiden kokeman yksinäisyyden vähentämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Paikallistasolla tämä tarkoittaa kuntalaisten osallisuuden lisäämistä, kohtaamispaikkojen luomista ja yhteistyömuotojen löytämistä. Onnistumisen esimerkkeinä voi mainita vaikkapa Joutsan hyvinvointituvan ja Karstulan Heikin tuvan. Näitä kuntia on syytä onnitella! Ennen kesälomia saimme myös hyviä uutisia Saarijärveltä, missä perusturvaliikelaitos Saarikan Meidän tupa -hanke on avannut ”olohuoneen ovet” heikoimmassa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille.

Toivottavasti kunnat pian  löytävät maakuntamuutoksessa uuden roolinsa hyvinvoinnin tuottajina ja kehittäjinä elinkeinoihin ja perusopetukseen liittyvien tehtäviensä ohella. Kuntalaisten oma lisääntyvä aktiivisuus ja järjestöjen kuntakumppanuus voivat avata uusia väyliä hyvinvoinnille. Tutkija Päivi Kivelä toteaa kirjassaan Syrjässä syrjäytyneet (ISBN: 978-952-5096-88-8, 2014), että erityisesti harvaan asutun maaseudun sosiaalityön asiakas kokee usein tarvitsevansa järjestötyöntekijää itsensä ja viranomaisen väliin.

Lisätietoa kuntien, järjestöjen ja asukkaiden hyvinvointiyhteistyön kehittämisestä antaa projektikehittäjä Sirpa Pekkarinen, sirpa.pekkarinen@koske.fi, puh. 040 653 7220.