Asunnottomien yön päiväohjelmassa teemana asumisen haasteiden kohtaaminen

Jyväskylän Asunnottomien yön tilaisuuksissa 17.10. ovat päärooleissa tavat, joilla asumisen haasteisiin voitaisiin tarttua jo ennen kuin ne johtavat asunnottomuuteen. Kansalaistoiminnankeskus Matarassa järjestettävissä tilaisuuksissa käsitellään aamupäivällä muun muassa nuorten naisten asunnottomuuden erityispiirteitä ja asumisen ohjauksen uudenlaisia toimintamalleja.  Iltapäivän miniseminaarissa esitellään asumisratkaisuja, joiden avulla vuokranantajat voivat osallistua asunnottomuuden vähentämiseen sekä muistutetaan asunnosta ihmisoikeutena.

Asunnottomien yön alkuillassa keskustellaan siitä, miten köyhyys ja asunnottomuus vaikuttavat eri elämänalueisiin kuten työn vastaanottamiseen. Keskustelussa on mukana sekä asunnottomuutta kokeneita että sosiaalialan ammattilaisia ja päättäjiä. Illalla Asunnottomien yötä vietetään Tourujoen puistossa, jossa ohjelmassa on musiikkia, puheenvuoroja ja tarjoilua. Tapahtumassa myös otetaan vastaan välttämättömyystarvikepaketteja asunnottomille. Päivän päätteeksi Jyväskylän seurakunta avaa asukkaille Taulumäen kirkon ovet koko yöksi. Siellä tapahtuman järjestäjät tarjoavat kävijöille teetä ja sympatiaa, kohtaamisia, keskusteluja ja musiikkia. Asunnottomien yö päättyy kirkossa yötä viettäneille tarjottavaan aamiaiseen. Ilmoittautumiset seminaareihin 7.10. mennessä tästä linkistä.