Yksinäisyys näkyviin ja kuuluviin kampanjalla #sutonnähty

Keski-Suomen yksinäisyyshankkeet nostavat yksinäisyyden vähentämisen hyvinvointitekojen listaksi. Helmikuussa 2018 pidetyn Sanoja yksinäisyydestä -seminaarin jatkona on julkaistu 52 haasteteon lista. Mitä Sinä voisit tehdä yksinäisyyden vähentämiseksi?
Yksinäisyystutkija, dosentti Niina Junttilan mielestä maan hiljaisista tulisi olla enemmän huolissaan kuin häiriköistä. Junttila on pitkään tutkinut lasten ja nuorten yksinäisyyden kokemuksia. ”Mitään loogista selitystä ei varmaankaan voi antaa, mutta pitää muistaa, että yksinäisyys ja oman vertaisryhmän ulkopuolelle sulkeminen on asia, joka satuttaa paljon enemmän kuin aikuiset tajuavat”, totesi Niina Junttila Jyväskylän seminaarissa 2.2.2018. Junttilan tutkimuksissa lapset kertoivat siitä, että tuntee itsensä näkymättömäksi, että kukaan ei huomaa vaikka kuolisi pois.

Keski-Suomen kolme yksinäisyyshanketta ovat tehneet monenlaista yhteistyötä hankkeiden ensimmäisen vuoden kuluessa. Helmikuisen yksinäisyysseminaarin jälkeen yhdessä Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden kanssa on koottu lista teoista , joilla voi auttaa itseään, läheistä tai ventovierasta vähentämään yksinäisyyttä sekä lisäämään osallisuutta ja hyvinvointia.

Haasteesta ja kampanjasta voi lukea lisää FB ja Instragram -sivuilta #sutonnähty, sekä pitkin vuotta myös maakuntalehti Keskisuomalaisesta. Miten sinä vastaat haasteeseen? Virity tunnelmaan vaikka tästä!

Lisätietoja; Yhdessä ei olla yksin -hyvinvointiyhteistyöhanke.