Sosiaalihuoltolaki tukee ammattilaisen työtä – luottakaa ammattitaitoonne ja käyttäkää rohkeasti päätöksenteossa

Sosiaalihuoltolain käytännön soveltamista pohdittiin 19.4. pidetyssä koulutuksessa Matara-salissa, jonne oli kokoontunut runsaslukuinen joukko sosiaalialan ammattilaisia, ja netin välityksellä osallistujamäärä vielä tuplaantui. Hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttilan viestinä oli, että sosiaalityöntekijöiden tulee rohkeasti käyttää lain antamia mahdollisuuksia ammatillisen työnsä tukena.

Kun sosiaalityöntekijä arvioi asiakkaan tuen tarpeita ja niihin soveltuvia tukimuotoja, laki mahdollistaa monenlaisen tuen, kun se on ammatillisesti perusteltua. ”Voinko jatkossa tehdä näin” -kysymyksiin Hämeen-Anttila kertoi törmäävänsä usein. Hän korosti toistuvasti sosiaalityöntekijän ammattitaitoa arvioinnissa ja päätöksissä.

Sosiaalihuoltolaki on ollut voimassa kolme vuotta. Uudistetun lain antamat mahdollisuudet tehdä entistä asiakaslähtöisempää, monialaisempaa ja asiakasta osallistavampaa työtä ovat olleet ”alikäytössä” ja jääneet osittain myös sote- ja maakuntauudistuksen ja toimeentulotuen Kela-siirron varjoon. Koulutuspäivän aikana saatiin vastauksia mm. palvelutarpeen arvioinnin, asiakassuunnitelman ja monialaisen yhteistyön kysymyksiin. Käytännössä ihmisten elämäntilanteet eivät taivu kaavioina esitettyihin prosesseihin, mutta tällöin laki mahdollistaa ammattilaisen harkintavallan. Sosiaalihuoltolailla on painoarvoa ja pykälät mahdollistavat myös ajoissa annettavan avun.

Päivän materiaali löytyy http://koskeverkko.fi/tapahtumien-materiaalit/

Koulutuspäivän editoitu tallenne löytyy: https://youtu.be/9uHHv52w3Ig

Koulutuspäivän järjesti PRO SOS – uudenlaista sosiaalityötä yhdessä kehittämässä -hanke. Tutustu valtakunnalliseen PRO SOS -hankkeeseen osoitteessa: http://www.prosos.fi/