Sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat ottavat kantaa käynnissä oleviin hallitusneuvotteluihin

Hallitusneuvotteluiden edetessä valtakunnallinen sosiaalialan osaamiskeskusten johtajien verkosto esittää tulevaan hallitusohjelmaan kirjattavia tavoitteita sekä seikkoja, joihin tulisi kiinnittää huomiota.

Sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat esittävät, että tulevaan hallitusohjelmaan kirjataan tavoitteeksi:

1. Heikommassa asemassa olevien palvelut pitää turvata, minkä vuoksi sosiaalihuollon ja sosiaalityön tutkimusperustaista kehittämistä vahvistetaan valtakunnallisesti.

2. Sosiaalihuollon kehittämistoiminnan resursointia on pikaisesti nostettava, jotta terveydenhuollon etumatkaa saadaan kurottua.

3. Systemaattista sosiaalialan tiedonhallinnan ja tietojohtamisen kehittämistä sekä sosiaalipalvelujen digitalisointiosaamisen kehittämistä on tuettava.

Verkoston kannanotto kiinnittää huomiota siihen, että sosiaalityö on erityistä asiantuntijuutta vaativa ala, joka tarvitsee pitkäjänteistä työtä ja vahvat tutkimuspohjaiset kehittämisen rakenteet. Myös tietojohtamista, tiedonhallintaa ja digiosaamista on tuettava sosiaalihuoltoa uudistettaessa. Lisäksi valtakunnallisesti kattavan kehittämisrakenteen vahvistamiseksi sosiaalialan osaamiskeskusten valtionavustusta tulisi korottaa 5 miljoonaan euroon vuonna 2020 (nyk. 2,95M€).

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien kannanotto hallitusneuvotteluihin 13.5.2019

Lisätietoja:

Marja Heikkilä
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtaja
puh. 0400 546 613
etunimi.sukunimi@koske.fi