Perustoimeentulotuki ei ole enää osa sosiaalityötä – Kelan ja kunnan sosiaalityöhön uusi yhteistoimintamalli

Perustoimeentulotuki haetaan nykyisin Kelasta. Kuntien sosiaalityöstä haetaan edelleen täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Toimeentulotuen tehtävien uudelleenjako aiheutti hankaluuksia, ei vain toimeentulotuen hakemisessa, vaan myös siinä, miten asiakkaat ohjautuvat kuntien sosiaalityön asiakkaiksi. Pelkkä toimeentulotuen myöntäminen ei useinkaan riitä, vaan moni asiakas tarvitsee myös sosiaalityön tukea. Siksi Kelan ja kuntien välinen yhteistyö on erityisen tärkeää ja se on hakenut muotoaan. Aikuissosiaalityötä kehittävä Euroopan sosiaalirahaston rahoittama PRO SOS-hanke on nyt julkaissut ensimmäisen version Kelan ja Kuntaliiton kanssa kehitetystä Kelan ja kunnan sosiaalityön yhteistoimintamallista.

Mallissa huomioidaan asiakkaat, joiden mahdollisuudet ja kyvyt asioida sähköisesti ovat hyvin erilaisia. Siinä esitellään Kelan palveluiden saatavuutta erilaisilla alueilla, sekä toimeentulotuen prosessia Kelan sisällä. Mallissa kerrotaan myös mihin asioihin Kelassa kiinnitetään huomiota, kun asiakkaan mahdollista tarvetta sosiaalityölle arvioidaan. Yhteistyön tavoitteena on saada sosiaalityö kohdennettua sitä tarvitseville ja saada aikaan muutoksia, jotka estävät ja vähentävät syrjäytymistä.

Yhteystiedot: PRO SOS –Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa http://www.prosos.fi/

Hankejohtaja Jutta Paavola, jutta.paavola@seamk.fi, 040 868 0888