Onnimannilassa kuultua – ”Kissalle terveisiä!”

Riitta (nimi muutettu) käy kahdesti viikossa Onnimannilan toimintakeskuksessa Äänekoskella. Riitalla on takana työttömän vuosi kun kokin tehtävät edellisessä työpaikassa päättyivät. Työkykykään ei aina ole kohdillaan, mutta arki sujuu. Riitta harrastaa kalastusta ja hoitaa kissaystävää kotona. Marraskuisena tiistaina Riitta on mukana Yhdessä ei olla yksin -hankkeen tuottamassa käsityöpajassa Onnimannilassa kun tehdään soodataikinasta koristeita joulun alusaikaan. Työpajaa vetää Nita Niemelä, JAMK:n kuntoutuksen ohjaaja -opiskelija, joka tekee Yhdessä-hankkeelle työharjoitteluaan. Nitalla puolestaan on takana opinnot nuoriso-ohjaajana ja artesaanina. Nita pääsee testaamaan ohjaajan taitoja keskustellessaan ja neuvoessaan mielenterveyskuntoutujia. Riitan lähtiessä kotiin kaverit huikkaavat perään ”Kissalle terveisiä!”
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus KOSKEn Yhdessä ei olla yksin -hanke tekee hyvinvoinnin parissa yhteistyötä Ääneseudun Ilona ry:n kanssa äänekoskelaisten kokeman yksinäisyyden vähentämiseksi. Ilona ry:n Onnimannila on kolmannen sektorin toimintapaikka. Ilonassa toteutetaan yhteisöllisyyttä. Toimintaan on helppo osallistua, ja jäsenet suunnittelevatkin sen yhdessä. Onnimannilasta saa vertaistukea, ohjausta, neuvontaa ja tukea sekä ryhmätoimintaa, retkiä lähelle ja kauemmaksikin. Keltainen talo on tullut Yhdessä-hankkeelle tutuksi pitkin hankekautta 2017-2019, milloin minkäkin pienryhmän parissa, kun kahvitellaan tai tehdään juttuja yhdessä.
Ilona ry:n tavoitteena on edistää henkistä hyvinvointia, antaa tukea arkeen, järjestää voimaannuttavaa toimintaa, aktivoida kotikaupungin ja sen lähialueella asuvia mielenterveyskuntoutujia sekä heidän läheisiään. Toimintaa on Äänekosken keskustan ohella taajamissa Suolahdessa ja Sumiaisissa. Tavoitteena on myös luoda verkostoja eri toimijoiden kanssa, sekä matalan kynnyksen paikan kehittäminen.
Yhdistyksen toiminnanjohtaja on Rita Sirkka. Hänen apunaan Onnimannilassa ja ryhmissä ovat ohjaajat Sirpa, Eero ja Satu sekä lukuisat yhdistyksen jäsenet ja vapaaehtoiset. Käsityöpajapäivänä 6.11. Eeron ohjauksessa valmistuu herkullinen kalakeitto ja Kari kattaa pöydät. Talon jäsenet nauttivat lounaan 2,70 euron hintaan, vieraille lounas maksaa viisi euroa. – Kuukaudessa Onnimannilan päiväkävijöitä on n. 500 henkilöä, kertoo Eero. Lounasmäärä on neljäsataa. Päivittäiset annosmäärät vaihtelevat kymmenestä kolmeenkymmeneen. Kuukausittaisen ruokalistan suunnittelevat jäsenet itse.
Sisä-Suomen sairaalan työntekijöiden ja potilaiden perustama yhdistys Ääneseudun Ilona ry sai päivänvalon vuonna 1980 kun aloitettiin potilasyhdistystoiminta mielenterveyskuntoutujien tukena. Ilona ry on Mielenterveyden Keskusliiton jäsenyhdistys ja sen toimintaa tukee STEA. Yhdistyksen oma kokoontumistila Onnimannila saatiin käyttöön viitisen vuotta sitten. Onnimannilasta saa vertaistukea, palveluneuvontaa ja keskustelutukea. Äänekoskella toimivat liikunta-, kuntosali-, vesijumppa-, käsityö/askartelu-, keittiö-, rentoutus, hevosvoimaa-, kotitalous-, keskustelu-, naisten ja miesten ryhmät. Suolahdessa kohdataan Kipinä -ryhmässä Suopungissa, Kisakadun ryhmässä sekä vesijumpassa. Sumiaisissa toimii Hyvän mielen ryhmä.
Toimintaan osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. Toiminta on suunnattu 18-100 -vuotiaille naisille ja miehille. Diagnoosia ei kysytä. Voit käydä milloin haluat aukioloaikojen mukaan. Ilmoittautua tarvitsee vain ruokailuun, retkille ja tapahtumiin. Tervetuloa tutustumaan, www.ilonary.net.