Lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä: Mentorointi uutena työmuotona

Mentorointi tarjoaa lastensuojelun työntekijälle tai työryhmälle mahdollisuuden pysähtyä oman työn äärelle pohtimaan yhdessä kokeneen lastensuojelun ammattilaisen kanssa työn arkea, ilmiöitä, ammatti-identiteettiä ja jaksamista vahvistavia tekijöitä.

Mentorointi sopii työn tueksi työntekijälle, joka on työuransa alkuvaiheessa, työntekijälle, joka on siirtynyt lastensuojelutyöhön muusta toimintaympäristöstä tai toiselta alalta tai joka muutoin kokee, että mentorointi voisi sopia hänen työnsä tueksi. Mentorointi voi toteutua joko kahden välisenä prosessina tai pienryhmässä, jossa on korkeintaan 3 työntekijää.

Mentorointi on prosessi, jonka kesto on yksi vuosi. Vuoden aikana toteutuu noin 10 teemoitettua tapaamista kuukausittain. Tapaamiselle varataan aikaa 1,5 tuntia kerrallaan. Tarkoituksena on, että mentorointiprosessin aikana sosiaalityöntekijän sitoutuminen työhön, ammatillinen oppiminen ja työssä jaksamisen keinot vahvistuvat. Mentori tuo tapaamisille yhdessä prosessin alussa sovittuja teemoja, mutta työntekijällä on mahdollisuus myös tuoda keskusteluun ajankohtaisia keskustelunai-heita.

Mentorointimahdollisuuden tarjoaminen on työnantajalle yksi mahdollisuus vahvistaa työntekijän sitoutumista työhönsä ja siten varmistaa asiakkaiden saaman palvelun korkealaatuisuutta.

Kysy lisää: Lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä Matleena Ullner, puh. 044 265 1064