Kulttuuri ja leikki lääkettä yksinäisyydelle

Kulttuurinen ymmärrys nousee Euroopan parlamentin ja neuvoston ydinpätevyyksien listalle. Se on Suomessa aliarvostettu asia. (Aaro Harju, Kansalaisyhteiskunta) Voivatko kesä ja sen kulttuuririennot muuttaa tilannetta?

Me tarvitsemme nyky-yhteiskunnassa monia tietoja ja taitoja, jotta voimme elää täysivaltaista elämää. Euroopan parlamentti ja neuvosto ymmärtävät sosiaalisten ja kansalaistaitojen merkityksen. Kyky osallistua ja vaikuttaa, taito seurata yleistä elämää ja yhteiskuntakuntapolitiikkaa sekä kyky ja tahto saada tarvittaessa äänensä kuuluville edellyttävät rohkeutta, tietotaitoa ja harjaantumista, toteaa Aaro Harju (blogi 5.2017).

Väitteensä siitä että Suomessa kulttuurinen ymmärrys on aliarvostettua, perustaa Harju vertaamalla tilannetta vaikka Venäjään tai moniin Euroopan maihin. Aaro Harju jatkaa; Ei voi olla sivistynyttä kansakuntaa, jos se ei tunne omaa kulttuurihistoriaansa, kulttuurisia erityispiirteitään ja omaa identiteettiään. Kiitosta Harju antaa järjestötyölle ja kansalaisyhteiskunnalle.

Pikainen vilkaisu Keski-Suomen rikkaaseen kulttuurikesään ja sukellus yhteistyökumppaneiden toimintaan antaa hyvän kuvan maakuntamme tilanteesta.

Jyväskylän kaupungilla on Taideapteekki, josta saa lääkettä ilman e-reseptiä. Apteekki tarjoaa lievitystä yksinäisyyden tuskaan erityisesti jyväskyläläisille ikäihmisille. Jyväskylässä toimivat päiväkeskukset voivat valita Taideapteekin tarjonnasta elämyksellisiä esityksiä ja toiminnallisia työpajoja asiakkaiden ja henkilökunnan iloksi. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Karstulan, Kyyjärven, Kivijärven ja Kannonkosken yhteinen Voimaa taiteesta -hanke tuottaa taide-elämyksiä ikäihmisille ja vie taidetapahtumia erityisesti sivukylille. Yksi osa hankkeesta toteutetaan siten, että myös kotona yksin tai syrjässä asuvat ikäihmiset pääsevät mukaan toimintaan. Taiteilijan voi kutsua kotiin kylään ja taiteilijan johdolla tutustutaan johonkin helppoon tekniikkaan, jota on mahdollista kokeilla kotona.

Jyväskylässä syntynyt ja kehitetty kulttuuriluotsitoiminta on täyttänyt jo kymmenen vuotta ja onnistumisen hyrinä ei ota vaietakseen. Kulttuuriluotsit ovat kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia kulttuuritarjontaan perehtyneitä vertaisohjaajia, jonka kuka tahansa voi pyytää seuraksi eri kulttuurikohteisiin. Luotsit toimivat kanssakulkijoina museoissa, taidenäyttelyssä, teatterissa, musiikkiesityksissä tai muualla lähiympäristössä. Kulttuuriluotsitoiminta on tarkoitettu aivan kaikille, myös ikäihmisille ja erityistä tukea tarvitseville. Luotsi voi luotsata joko yksityisen henkilön, pienen ryhmän tai vaikkapa palvelutalon asukkaan henkilökohtaisen avustajan kera.

Nuorisoseurojen jokakesäiset Luova lava -kerhot ovat kutsuneet leikki- ja lauluintoisia lapsia. Luova lava lapsille -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja kerhotoimintaa lapsille, jossa sisältönä pääosin on musiikki, tanssi ja teatteri. Luova lava on matalan kynnyksen taidelähtöistä kerhotoimintaa – osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta taiteen harrastamisesta.

Myös monet kunnat ja järjestöt ovat ottaneet koppia aluehallintoviranomaisen tukimahdollisuudesta ja järjestävät nyt keskikesän aikaan leiritoimintaa kouluikäisille lapsille. Karstulassa Heikin tuvan ovet ovat heinäkuussa arkisin koko päivän auki 7-13 -vuotiaille lapsille. Koulututut ohjaajat ja kesätyöntekijät paimentavat lapsia liikunnan, askartelun ja leikin pariin. Eikö sinustakin kuulosta hyvältä kännykkävapaa leiri, jossa päivän puuhien välimatkat kuljetaan toimipisteiden välillä yhdessä turvallisesti polkupyöräillen? Ja lasten ei tarvitse kaivata uintikaveria tai miettiä tekemistä vanhempien vielä puurtaessa palkkatyön ääressä.

Yhdeksän keskisuomalaisen kunnan lapset ja lapsenmieliset saavat nauttia puolestaan Kulttuuriaitan aarteista. Kulttuuriaitta on yhteistyöverkosto, jota koordinoi Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut. Toimintaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö sekä toimialueen kunnat.

Meneillään oleva juhlavuoden Suomi 100 -teema jos mikä saa suomalaiset paikkakunnat pursuamaan mitä erilaisimpia tilaisuuksia, joista monet ovat nimenomaan kulttuuriin ja alussa Aaro Harjun mainitsemaan kansalliseen itsetuntoon liittyviä. Sieltä on helppo löytää itselleen ja erityisesti yksinäiselle ystävälleen sopiva tärppi kesämenoksi. Voisiko se olla konsertti puistossa tai teatteriesitys kylätalolla? Nautinnollisia hetkiä!

Lisätietoja kulttuurista hyvinvointiyhteistyön osana kuntien hyvinvointituvilla ja järjestöjen toiminnassa antaa projektikehittäjä Sirpa Pekkarinen, puh. 040 653 7220, sirpa.pekkarinen@koske.fi.