OMA TUPA, OMA LUPA – Kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla

OMA TUPA, OMA LUPA – Kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla

Yhteyshenkilöt

Anna-Liisa Haataja, projektipäällikkö

Timo Itäpuisto, projektityöntekijä

Ulla Halonen, projektityöntekijä (50 %),

Toteutusajankohta ja toteuttaja

1.7.2013 – 31.10.2014, Jyväskylän kaupunki & Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Rahoittaja

STM, 21 Keski-Suomen kuntaa

Tavoitteet

Hankekokonaisuuden tarkoitukseen pyritään tulostavoitteilla, joita ovat:

  1. Kehitetään toimintamalleja ikääntyneen väestön ja heidän omaistensa mukaan ottamiseksi palveluiden kehittämiseen
  2. Kehitetään palvelujärjestelmää ja toimintakulttuuria tukemaan kotona asuvien iäkkäiden henkilöiden yksilöllisiä tarpeita ja itsemääräämisoikeutta
  3. Kehitetään johtamista tukemaan ikäihmisten itsenäistä elämää

Tulostavoitteet on tarkoitus saavuttaa hankesuunnitelman loogiseen viitekehykseen (pdf) kirjattujen tulosmittareiden osoittamassa laajuudessa.

Hankkeen tarkoitus ja tulostavoitteet on suunniteltu siten, että Oma tupa, oma lupa -hanketta jatketaan Kaste II -ohjelmasta haettavalla hankerahoituksella. Kokonaisuus on suunniteltu kaksivaiheiseksi hankekokonaisuudeksi, jossa jälkimmäisessä jatketaan vanhuspalvelulain toimeenpanohankkeen (= Oma tupa, oma lupa) toimenpiteiden pohjalta kohti kokonaisuuden tulostavoitteita ja tarkoitusta. Aikataulullisesti kokonaisuus muodostuu suunnitelman mukaan seuraavaksi:

1. vaihe: Oma tupa, oma lupa -hanke, 1.7.2013–31.10.2014
2. vaihe: Kaste II -ohjelmahanke, 1.11.2014–31.4.2016.

Pidempikestoisella kokonaisuudella pyritään hankkeen vaikuttavuuden lisäämiseen, koska kysymyksessä on toimintakulttuurin muutokseen tähtäävä hanke.

Hankkeen esiselvitys: Itsenäisen elämän ideologia ja asiakasvastuullisuus esiselvityshanke (2012-2013).

Materiaalia